Lighthouse Project: We Are The Wildflowers

KHY Suomen Musiikki OY

Tasaisesti levy levyltä kehittynyt Lighthouse Project koki kolmosalbumi Atonementin jälkeen kitaristinvaihdoksen, ja samalla kokonaisuuden palaset on järjestelty uudelleen. Bändistä on ennenkin hehkunut hardcore-bändille passelia uhmakasta näyttämisenhalua sekä innokkuutta repiä rajoittavia perustuksia uuteen uskoon, mutta tähän asti lopputuloksena on silti ollut hivenen kaavamainen kompromissi. We Are The Wildflowers voi hyvinkin olla se levy, mistä bändi tullaan vielä pitkienkin aikojen päästä muistamaan ennen kaikkea siksi, että hardcore-bändistä puhuminen on tätä myötä enää vain kuulijan puisevaan mielikuvitukseen pinttyneen mielikuvan jäämiä.

Process nytkäyttää reissun käyntiin ja kasvaa maaniseksi mantraksi, lopulta päästäen yhtyeen kunnolla irti Beyond the Fields We Know´lla. Kappale on vielä melko perinteistä LHP:ta, mitä nyt seasta erottuu uudenlaisia sovituksellisia nyansseja ja Tonin laulun paatoksellinen julistus tuntuisi saaneen kaivattuja uusia piirteitä. Seuraavalla Dead Sailorsilla korvat kuitenkin kääntyvät kunnolla hörölleen. Osasta toiseen kuin uomia myöten kulkeva biisi esittelee uudistuksia ihan tosissaan varsinkin Tonin osalta. Laulumelodioissa on Alice In Chains-henkistä kieroutuneisuutta, paatoksellisemmassa annissa on vähemmän huutoa, mutta sitäkin enemmän tunnetta kunnes biisin kulminaatiopisteessä urku lopulta aukeaa kunnolla ja viiltävä deathmetal-ärinä maalaa maisemaa tummaksi.

Sitten ilmaantuukin Chipped Teeth, ja kiihtyy kuin pitkittyneen paniikkikohtauksen jälkeen entistä enemmän vauhtia kulkuunsa saanut Converge, kunnes rauhoittuu tunnelmalliseen suvantoon. Sitä myötä painajaismainen For Real herättää todellisuuteen ja lykkää sisään levyn kovimmat adrenaliinilukemat. Äkäisesti klenkkaavat rytmit kääntyvät Satyriconin With Ravenous Hungerille kumartavan riffin tylyyn jytään ja vievät totaalisesti mennessään. Worn Out Shoes tuo vastaavasti esiin majakkaväen tähän mennessä keveimmät tunnelmat heittäytyen voimakkaiden nostatustensa lomassa lähes bluesiksi. Nimikkobiisi tarjoilee melkoisen sludge-painotteista jauhamista ja odottamattomia käänteitä.

Jälkimmäisten suhteen koko levyn kovimman voiton vie silti Pocket Change, joka olisi voinut olla 90-luvun puolivälin Seattlessa aika kova sinkkuhitti - nykyisellään se on silti "vain" suoraviivainen ja ytimekäs rock-biisi, jonka tarttuvuutta korostavat maukas kitarointi ja erittäin toimiva kertosäe. Vivahteikas ja vaihtelevainen reissu kääntyy tätä myötä hiljalleen loppusuoralle, mistä Altered State ei todellakaan tee yksinkertaista. Reilut 11 minuuttia kellottava sirkkelikitaroiden reunustama eepos tyrmää kuulijan täyslaidallisella toisensa jälkeen kunnes hiipuu ambient-harson mukana pois. Mitä helvettiä kuluneiden 43 minuutin aikana tapahtui, ja mitä tekemistä tällä on modernin hardcoren ja Lighthouse Projectin kanssa!?

Bändin jämäkkä ominaissoundi on ennallaan, keskeisimpiä eroja entiseen ovat Tonin laululle suotu suurempi tila, joka tuntuu tuovan yhä pidemmän päälle raskaaksi käyvään kokonaisuuteen muutenkin tuoretta ilmaa. Entistä monipuolisempi ja taipuvaisempi vokalisointi erottavat LHP:ta kovasti edukseen, vaikka joillekin Tonin kankea ääntämys voikin säristä korvaan. Ken kyseiseen seikkaan huomionsa ja napinansa keskittää, tulee missaamaan todella vahvan, haastavan ja mieleenjäävän albumikokonaisuuden, jolla ne kuuluisat palaset alkavat vihdoin viimein loksahdella parhaille paikoilleen. Ennakkoluuloton ja luonteva seikkailu nimeltä We Are The Wildflowers on Lighthouse Projectin ensimmäinen levy, jolla bändi soittaa täysin omanlaistaan uniikkia musiikkia, jota on turha yrittää lokeroida, luokitella tai leimata.