Laura Gibson: La Grande

City Slang

La Grande, Laura Gibsonin kolmannen albumin nimi, on kaupunki Yhdysvalloissa Oregonissa. Laulaja-lauluntekijä Gibsonin itsensä mukaan se on paikka, jossa ihmiset usein vain käväisevät matkallaan jonnekin muualle – siis kuin amerikkalainen Akaa. Ilmeisesti se on juuri niin rauhallinen, intiimi, vanhanaikainen ja pintapuolisesti yksinkertainen kuin on Gibsonin albumikin.

Yksinkertainen musiikki ei suinkaan toimi, jos sitä tekevät yksinkertaiset ihmiset. Klassisen sellokoulutuksen saanut Gibson osoittaa, että näyttävämpäänkin ulosantiin olisi rahkeita, mutta hän on päättänyt paria poikkeusta lukuunottamatta pidätellä. Albumin folk ei ole kiiltävän söpöä melodiailotulitusta, vaan pikemminkin karheaa, bluespohjaista ja hiljaista haaveilua. Tältä Beth Orton voisi kuulostaa ahdistuneena.

Nimibiisi aloittaa reippaalla rumpukompilla, joka on kuin kopio The Decemberistsin Picaresque-levyn avauksesta. Se on tuskin sattumaa, sillä artistit ovat tehneet Gibsonin ensialbumeista lähtien yhteistyötä. Siinä missä Picaresque jatkoi entistä rivakammin, Milk-Heavy, Pollen-Eyed -kappale hiljentää vauhtia – tai paremminkin lyö jarrut pohjaan. Nyt ollaankin kai siellä La Grandessa.

Lion/Lamb on bossanova-sävyistään huolimatta kovin nopeasti nähty, eikä siitä muista ohituksen jälkeen mitään. Siihen mennessä La Granden vanhahtava tunnelma on kuitenkin alkanut jo hieman miellyttää. Rahiseva soundi on kuin vinyylistä soitettu. Mukavaa, että La Grandessa ei ole pikaruokaketjuja, mutta jotain tekemistä kaipaisi.

Muutamaan otteeseen Laura Gibson onnistuu koskettamaan. Skin Warming Skin on kaupungin selkeä vetonaula. Ei sekään loista isoin kirjaimin ulospäin, mutta siellä kerran vieraillut käy varmasti uudelleenkin. Edellisalbumin Spritedille se ei silti ihan pärjää.

Puoliväsyneenäkin takapenkille nukahtaa kovin helposti. Albumi taitaa olla musiikillisesti täydellinen muotokuva La Grandesta, joka ei tunnu selvästikään olevan minun kaupunkini. Kaipaan reilusti enemmän virikkeitä.