Cats On Fire: All Blackshirts To Me

Soliti

Nick Trianin mukana Johannalta Solitille vaihtanut suomalaisen "brittipopin" (eli tässä tapauksessa brittiläishenkisen kitarapopin) ykkösnimi Cats On Fire on uudella levyllään hyvässä iskussa. Kuulaasti rautalanka-kaiutettu, folkisti kepeä ja ilmava soundi, Mattias Björkasin heleä laulu, tyylikäs biisikynä ja sanallinen näppäryys ovat voimissaan ja koukkuja piisaa. Laulussa ja akustisessa kitarassa vaikuttavan Björkasin ohella Ville Hopposen sähköisen kitaran ja moninaisten muiden instumenttien, Kenneth Höglundin keveän basson, Iiris Viljasen koskettimien ja taustalaulujen sekä Yrjö Ylijoen vispilätahdin muodostama soundillinen kokonaisuus on monipuolisempi ja värikkäämpi kuin koskaan, mikä rikastaa myös Björkasin laulua. Eksoottisempia mausteita lisäillään mm. Hopposen soittamalla kalimballa ja Einar Ekströmin vierailevalla vibrafonilla.

Aloitus on mainio. Kepeästi melankolinen ja pehmeästi rullaava Our Old Centre Back muistuttaa heti miksi pidän Cats On Firesta niin paljon. Pumpulisesti hymyileviä pieniä biisikaunokaisia, joissa herkkyys kohtaa pienet mutta tarttuvat melodiakaaret ja näppäily on lämmin ja värikäs intiimiydestään huolimatta. Tuntuu että huolimatta rikkaasta instrumenttien käytöstä kaikuineen kaikkineen jokainen sipaisu on tarkkaan harkittu ja juuri oikealla paikallaan. Silti vielä enemmän lämmittää hieman eteerinen, ikään kuin jalustalla seisova My Sense Of Pride - liekö sitten tuo ajattoman tuntuinen rautalankasoundi joka iskee suomalaiseen sydänalaan? Cats On Fire onnistuu luontevasti välttämään turhan jylhäksi tai etäiseksi muuttumisen sudenkuopan, vaikka tahallaan etäistävätkin sieluaan tähtitaivaalle.

Reippaasti kaartava ja irtonaisesti laukkaava A Different Light ja uneliaammin hipsutteleva There Goes The Alarm eivät laske rimaa vaikka jäävätkin edellisten viehätyksestä. Rytmikkyydessään veikeä After The Fact tummailee irtonaisesti, kepeä The Sea Within You valaisee majakallaan tyvenessä, taustalaulut viehättävät erityisesti. Pikkunäppärä eskapismi vaihtuu lauluntekijän mukana hiukan eksaktimpaan historialliseen yhteiskuntatarkasteluun pianovetoisella 1914 And Beyondilla, joka todistaa Viljasenkin omaavan Björkasin äänelle sopivan biisikynän. Levyn tällä hetkellä nautinnollisimpia hetkiä tarjoilee huomaamattomasti vaaniskeleva Well Well What Do You Know, jonka kuorokertsi lämmittää mieltä.

Smash It To Pieces ei nimestään huolimatta ole sävellyksenä juurikaan väkivaltainen tai riehakas, vaan pikemminkin rullaa hymy huulilla nousuhumalaisessa käsikynkässä ja viheltelee huolettomana. Vaikka melankolia on vahvasti ilmassa ja sanoissa pistetään vasaroilla matalaksi, esitystapa on harmiton. Tumma ja ilmava sopivat hyvin kuvaamaan It´s Clear Your Former Loveria, unohtamatta vaikeasti yhteen miellettäviä kepeää ja jylhää. Yhdistelmä toimii. Riisutusti näppäilevä A Few Empty Waves kasvaa pienillä hipaisuilla hienosti kaartavaan kertoon, jossa yhtyeen melodinen koukku ja harmonisuus kohtaavat huipputasolla. Päätösraita Finnish Lace sukeltaa kirkkouruilla melankoliaan melodisesti mutta hieman irrallaan muusta levystä. Hiukan turha päätös muuten mallikelpoiselle levylle.