Nightfall: I Am Jesus

Black Lotus

Kreikkalainen Nightfall on onnistunut kymmenen vuotta kestäneellä urallaan luomaan oman hyvin, hyvin erikoislaatuisen tyylinsä. Vuonna 1997 englanninkielistä dark/deathmetal genreä ravistanut yhtyeen neljäs pitkäsoitto Lesbian Show, sekä kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt loistava Diva Futura, esittelivät yhä kasvavalle yleisölle äärimmäistä metalliaan soittavan balkanilaisryhmän. Tämän nopean etenemisen jälkeen yhtye on viettänyt yllättävänkin pitkäksi venynyttä hiljaiseloa. Tauon aikana kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia, ja myös levy-yhtiö on vaihtunut, kun alusta asti mukana ollut Holy Records on korvautunut Black Lotus Recordsilla. Muutokset näyttävät tehneen bändille vain ja ainoastaan hyvää, sillä meno pitkään odotetulla uutukaisella on mykistävän voimakasta.

Uudella I Am Jesus –levyllä valta on erittäin raskaalla, mutta melodisella kitaroinnilla, sekä matalaa ärinää muistuttavalla laululla. Laulu on tosin luettavissa usein enemmänkin lausunnaksi. Näitä peruselementtejä tukevat runsaana ympärillä soivat koskettimet/koneet, jotka eivät kuitenkaan missään vaiheessa tukahduta sävellyksiä. Musiikillisesti yhtye liikkuu jossain dark-, death- ja goottimetallin välimaastossa, kuulumatta kuitenkaan mihinkään näistä selvästi. Kun mukana kuuluu voimakkaasti oman, hyvinkin erilaisen kulttuuriympäristön vaikutus, on keitos enemmän kuin omaleimainen. Lyriikat liikkuvat kautta linjan synkissä aiheissa, käsitellen rakkautta, iloa ja surua sekä tietysti Jumalaa ja hänen vastapuoltaan.

Reilu 50 minuuttia kestävän levyn aloitus on äärimmäisen toimiva, synkän Death Of Neiran käynnistäessä matkan kreikkalaisryhmän musiikin tummiin ja eksoottisiin maisemiin. Tiukkaan, hypnoottisesti toistuvaan riffiin perustuva sävellys avaa kuuntelijalle nopeasti oven omaan tummaan maailmaansa. Liki täydellisestä aloituskappaleesta suoraan jatkuva The Senior Lover Of Diamanda johtaa vuorostaan matkaa hieman nopeampana ja melodisempana. Puolessa välissä biisiä soiva hitaampi väliosa toimii kuin rengasrauta pihatonttuun, osoittaen tyhjentävästi onnistuneen sovitustyön mahdin. Kolmantena soiva nimikappale I Am Jesus on vuorostaan suorempi riuhtaisu, huokuen nopeasti toimivaa mutta sitkeää tarttuvuutta. Hieman rauhallisempi, mutta loppua kohti nopeammaksi muuttuva, neljäs raita Pale Crescendo Of Diamond Suns omaa todella kauniin melodian, joka suorastaan tihkuu musertavan kaunista surua. Luciferin hidastaa monta astetta tempoa, ja laulukin muuttuu pääosin kuiskaukseksi, kertosäkeen aina välillä kootessa kaiken hetkelliseen katedraaliseen loistoon. Tämän jälkeen materiaali muuttuu vielä monimuotoisemmaksi, kun lisäsävyjä esitellään miltei jokaisella raidalla. Levyn jälkipuolen huippukohdaksi allekirjoittaneelle muodostuu tiukkaan toistoon perustuva manaus I’ve Never Dreamt The Life We Share, jonka loppupuolen kaunis melodia nostattaa korkeuksiin. Myös jylhän koskettava ja erittäin goottivaikutteinen Treasures In Aramaic Tear Echelon kuuluu loppupuolen ehdottomaan eliittiin.

Kemissä Tico-Tico studiolla äänitetylle levylle on vaikea nimetä vertailukohtia nykymusiikista, sellaisia voisivat olla Moonspell, varhainen Paradise Lost ja My Dying Bride – mutta nämäkin vertaukset ovat vain suuntaa antavia eivätkä tee yhtyeelle oikeutta. Soundit ovat sanalla sanoen täydellisiä, eikä tästä levystä oikein löydä mitään valittamisen aihetta. Laulajan kevyt aksentti saattaa ärsyttää joitain, omasta mielestäni se vain tuo ’viimeisen silauksen’ teoksen ylle. Tämä musiikki ei takuulla miellytä kaikkia, mutta tummemman metallin ystäville kyseessä on pakkohankinta.