Mark O. Helin: The Second One

Omakustanne

Maailma on puolillaan omiin kappaleisiinsa uskovia laulaja-lauluntekijöitä, joiden seasta nousevat vuorollaan ne seuraavat Bob Dylanit ja Suzanne Vegat. Ja mikä olisikaan hienompaa kuin hiljentää stadionillinen ihmisiä herkillä kappaleilla, jotka avaavat tunteiden ja mahdollisesti jopa kyynelten portit...

Laulaja-lauluntekijä Mark O. Helinin edellinen albumi käsiteltiin Desibeli.netissä reilu vuosi sitten, eikä kehitys ole tuon jälkeen ollut päätä huimaavaa – ikävä kyllä. The Second One pinoaa kasaan kokonaista viisitoista raitaa, jotka Helin on luonut ja ikuistanut omin voimin. Kaikki kunnia annettakoon tässä välissä hartiapankilla tehdylle työlle, mutta pieni satsaus kunnon studioon sekä soundeihin olisi kyllä toden totta kannattanut.

Esimerkiksi herkän kaunis Sweet September Blue on hieno sävellys, mutta siitä on todella hankala pitää kun juustoiset koskettimet ja englantia murjova laulu luovat kuoppia tiehen. Sama toistuu kerran toisensa jälkeen monttujen kasvaessa välillä melkoisiksi kraatereiksi. Helinin äänessä on kyllä omanlaistaan vetoa ja voimaa, mutta mikäli tarkoitus on jatkaa lontoon kielellä, olisi hyvä satsata lausunnan hiomiseen.

Levyltä löytyy herkän fiilistelyn lisäksi kovempaa rokkausta, ja perinnetietoista sellaista tietenkin, sillä Helinin kultainen maa on selvästi mystinen Amerikka. Lisäksi herramme innostuu välillä svengaamaan hullusti (Crazy), eikä countryn pölyisiä katujakaan unohdeta, sillä onko paremmin trubaduurille sopivaa aihetta kuin omaan tuoppiin nillittäminen.

Näitä biisejä on varmasti hauska kiskoa ilmoille baarissa, mutta epäselväksi jää miksi tämä albumi on tehty. Ehyestä kokonaisuudesta on turha puhua tyylien ristiaallokossa, ja tuotantoarvot ovat kengännauhabudjetin takia mitä ovat. Ei Helin lahjaton ole, kaikkea muuta, mutta näin säälittävä toteutus ei ainakaan edistä herran tavoitteita - mitä ne sitten ikinä ovatkaan.