Antti Lainas: Silloin oli sunnuntai

Sound of Finland

Kemist� kotoisin oleva Antti Lainas on omien sanojensa mukaan ollut aiemmin mukana parissa b�ndiviritelm�ss�, kunnes �hissutteluun� kyll�stynyt herra p��tyi sooloartistiksi. Debyyttialbumi on kymmenen suomenkielisen pop-rock siivun paketti, jonka henkiset juuret ulottuvat osittain Britanniaan, mutta jossa on mukana my�s yllin kyllin sit� suomalaista takuuvarmaa melankoliaa.

Saatteessa mainittu Suede kuuluu vain pari raidan kitarasoundeissa ja tyylillisesti Lainas sijoittuu kirjoissani jonnekin Pariisin Kev�t - Kent - New Order akselin tienoille, erottuen silti riitt�v�n paljon kaikista n�ist�. Kuulaasti soiva kiekko on etenkin soundiensa puolesta l�hes t�ydellinen kokonaisuus, mutta albumin suurin voima lep�� kuitenkin ovelissa ja paikoin jopa hienoissa lyriikoissa, joissa ns. tavallisen el�m�n pieni� ilmi�it� osataan kuvata tuoreista kulmista.

Kuplassaan el�v�n keskiluokan sek� erityisesti suomalaisen miehen pid�ttyneisyytt� tutkiva Syksyisin oivaltaa jotain t�rke��, samoin kuin syrj�ytyneen saappaisiin asettuva Kummajainen, jonka vinossa soundissa on kulmaa kuin Tom Waitsin tarinoissa konsanaan. Samaan joukkoon on laskettava my�s arjen p��lt� p�in katsottuna tyyni� myrskyj� kylm�ll� silm�ll� tutkiva Perhe. Merkitt�v� osa tarinoista onkin pohjavireilt��n synkki�, mutta l�mpim�n ja ilmavan soundimaailman ansiosta kiekko ei ole kuitenkaan mill��n tavoin raskas kokemus.

Lainas on armoitettu tekstitt�j� jonka s�vellyskyn� ei ole aina parhaassa ter�ss�. N�in pitk�lti omin voimin kasattu albumi osoittautuu hiukan ep�tasaiseksi, vaikka monet biisit paranevatkin kuuntelukertojen my�t� ja jopa Perjantain kaltaiset turhilta tuntuvat viisut l�yt�v�t viimein paikkansa. Pienist� puutteistaan huolimatta mielenkiintoinen avaus jonka soisi saavan jatkoa.