Antti Lainas: Silloin oli sunnuntai

Sound of Finland

Kemistä kotoisin oleva Antti Lainas on omien sanojensa mukaan ollut aiemmin mukana parissa bändiviritelmässä, kunnes ”hissutteluun” kyllästynyt herra päätyi sooloartistiksi. Debyyttialbumi on kymmenen suomenkielisen pop-rock siivun paketti, jonka henkiset juuret ulottuvat osittain Britanniaan, mutta jossa on mukana myös yllin kyllin sit’ suomalaista takuuvarmaa melankoliaa.

Saatteessa mainittu Suede kuuluu vain pari raidan kitarasoundeissa ja tyylillisesti Lainas sijoittuu kirjoissani jonnekin Pariisin Kevät - Kent - New Order akselin tienoille, erottuen silti riittävän paljon kaikista näistä. Kuulaasti soiva kiekko on etenkin soundiensa puolesta lähes täydellinen kokonaisuus, mutta albumin suurin voima lepää kuitenkin ovelissa ja paikoin jopa hienoissa lyriikoissa, joissa ns. tavallisen elämän pieniä ilmiöitä osataan kuvata tuoreista kulmista.

Kuplassaan elävän keskiluokan sekä erityisesti suomalaisen miehen pidättyneisyyttä tutkiva Syksyisin oivaltaa jotain tärkeää, samoin kuin syrjäytyneen saappaisiin asettuva Kummajainen, jonka vinossa soundissa on kulmaa kuin Tom Waitsin tarinoissa konsanaan. Samaan joukkoon on laskettava myös arjen päältä päin katsottuna tyyniä myrskyjä kylmällä silmällä tutkiva Perhe. Merkittävä osa tarinoista onkin pohjavireiltään synkkiä, mutta lämpimän ja ilmavan soundimaailman ansiosta kiekko ei ole kuitenkaan millään tavoin raskas kokemus.

Lainas on armoitettu tekstittäjä jonka sävellyskynä ei ole aina parhaassa terässä. Näin pitkälti omin voimin kasattu albumi osoittautuu hiukan epätasaiseksi, vaikka monet biisit paranevatkin kuuntelukertojen myötä ja jopa Perjantain kaltaiset turhilta tuntuvat viisut löytävät viimein paikkansa. Pienistä puutteistaan huolimatta mielenkiintoinen avaus jonka soisi saavan jatkoa.