Gazpacho: March of Ghosts

Kscope

Vuonna 1996 perustetun Gazpachon tie on saavuttanut jo seitsemännen albumin rajapyykin. Norjalaisryhmä on päätynyt matkansa varrella niin Marillionin kiertuelämmittelijäksi kuin yhteistyöhön Paul McCartney- ja Depeche Mode -tuottaja Steve Lyonin kanssa. Yhtyeen post rock- ja neo-proge-paleteilta ammentava ilmaisukieli on herättänyt sekä kiitosta että närkästystä. Jussi Saarinen totesikin Missa Atrpos -albumin eteerisestä mahtipontisuudesta seuraavaa: ”…piileekö kaiken tämän eeppisyyden verhon takana edes musiikillisesti varteenotettavaa materiaalia? Eipä juuri.”

Siksi tuntosarvet olivatkin varuillaan, kun March of Ghosts ilmoitettiin Missa Atropos’n seuraajaksi. Tällä kertaa pompöösin epookin ovat narratiivisella tasolla korvanneet kuitenkin novellimaiset kertomukset – ohikulkevien kuolleiden tarinat. Pienimuotoistuminen ei kuitenkaan näytä korreloivan itse musiikkiin. Edelleen soidaan suuria kaaria maalaillen ja kappaleiden välillä samankaltaisissa rakenteissa pysyen. Piirrettä voisi pitää eheytenä, mutta silti tietty yksipuolisuuden viitta ilmaisua verhoaa. Tätä korostaa myös laulumelodioiden epäpersoonallinen sävelkieli. Makuasia sitten on, pitääkö Jan Erik Ohmen vähän Demis Roussos’ta muistuttavasta lammasmaisesta äänenväristä vai ei. Itse jäin ainakin paikoitellen kaipaamaan lisää potkua muuta tulkintaa tukemaan, vaikka huolellisempi kuuntelu paljastaa laulusta myös onnistuneita nyansseja.

Saarinen harmitteli myös itseään toistavaa ”…leijailun ja raskaan paiskonnan vuoropuhelua”. Tällä kertaa samoja tyylikeinoja käytetään ilmeisesti perustellummin, sillä nyt dynamiikkavaihteluissa onnistutaan, jos nyt vähän yllätyksettömästi, niin ihan mukavasti kuitenkin. Myös jousisovituksissa on oivaltavuutta, eikä noiden melodiankuljetuksissa päädytäkään kaikkein ilmeisimpiin sävelkulkuihin. Näin on ainakin introna toimivassa Monumentissa, joka edustaakin lyhykäisyydessään albumin ehdottomia kärkihetkiä. Myös eri puolille levyä jaoteltu, neliosainen Hell Freezes Over, on ykkösosassaan varsin mukiinmenevää tavaraa, samoin on monipuolisinta variointia tarjoilevan Golemin laita.

Persoonattomia huteja tulee kuitenkin aika paljon. Päätään nostavat milloin Origin Of Symmetryn aikainen Muse, milloin taas Coldplayn kaltainen herkistely. Jossain siinä välissä ollaan sitten ihan vaan radioheadeinä. Hämmästyttävin yhtäläisyys vie kuitenkin norjalaisiin maanmiehiin. Airbagin All Rights Removed kun soi kuin March Of Ghostista irrotettu kaksoissisar. Jos olisin salaliittoteoreetikko, heittelisin spekulaatioita yhtyeiden yhteisestä yöstä studion takahuoneessa.

Vaikka March of Ghost on valitettavan tasapaksu ja melkoisen karismaton luovuuden lopputuote, on parhaissa hetkissä silti sellaista piilevää imuvoimaa, joka oikeassa mielentilassa nautittuna kykenee täyttämään tarpeensa. Sama pätee soitto- ja tuotantopuoleen, jotka saisivat väläytellä enemmänkin, mutta täyttävät kyllä ammattitaitoisesti paikkansa. Ulkomusiikillista lisäarvoa albumille tuo Antonio Seijasin mielenkiintoinen kansigrafiikka.