The Ting Tings: Sounds from Nowheresville

Sony / Columbia

Brittiduo The Ting Tings toi itsensä räväkästi esille olympiadi sitten julkaistulla osuvalla We Started Nothing -albumilla (2008). Debyytillä yhtye tarjoili omaleimaista punkin ja tanssipopin rytkettä täyttäessään indiediskojen tanssilattiat hittisingleillä kuten Great DJ ja Shup Up and Let Me Go. Kesän 2009 Provinssirockissakin esiintyneellä yhtyeellä tuntui olevan hetken aikaa vain taivas rajana.

Toisin on nyt, sillä manchesteriläiskaksikko on kärsinyt varsin vakavasta toisen albumin syndroomasta. Vuodelle 2010 alun perin työstetty kakkoslevy päätettiin lopulta haudata kaikessa hiljaisuudessa, vaikka siitä jäikin kummittelemaan juustoinen eurodance-single Hands, jonka oli tarkoitus olla esimakua tulevalta albumilta. Levytyspaineiden jälkeen Sounds from Nowheresville on siis syntynyt täysin puhtaalle pöydälle.

Uutukaista levyä kuunnellessa ensihuomio on se, että The Ting Tings ei ole perusasioistaan luopunut. Katu-uskottavuuteen pyrkivä Katie White ja multi-instrumentalisti/tuottaja Jules De Martino viehättyvät edelleen äkkivääristä riffeistä, bassovoittoisista konerumpujen ja bassokitaran yhteisosumista ja teatraalisesta laulusta. Parhaimmillaan Sounds from Nowheresville onkin levyn alkupuolella, jolloin kiehtovalla rytmiikalla varustetussa indielätkyttelyssä on vielä kiihkeyttä. Sähköinen esikoissingle Hang It Up, vaaniva Silence ja Primal Screamin katurockista muistuttava Give It Back ovat perushyvää, modernia fuusiopoppia, jossa leikitellään tyylilajien sekamelskalla. Suomalaisittain ajankohtainen kannanotto löytyy ilahduttavalla bassokoukulla ratsastavasta Guggenheimista, jonka voi kuvitella toimivan livenä mitä mainioimmin.

Tietty väkinäisyys levystä kuitenkin huokuu. Tuntuu kuin The Ting Tings olisi joutunut puristamaan rystyset valkoisena hittejä. Spontaaniutta tai ilmavuutta ei löydy, vaikka levyn genrekirjo hyppeleekin pelottomasti syntikkapopista reggaen kautta slovareihin.

Pahinta on kuitenkin se, mitä tapahtuu levyn loppupuolella, sillä kiekon viimeiset kolme biisiä kuulostavat aivan toisen yhtyeen tuotannolta. Puistattava Day to Day kuulostaa huolestuttavan paljon tusinatyttöbändin r&b-hölkältä, eikä sovinnaisuudessaan sovi levylle. Yhä syvemmälle epämääräisyyden suohon vajotaan balladeilla Help ja In Your Life, joilla ei ole enää kokonaisuuden kanssa mitään tekemistä.