Lee Ranaldo: Between The Times And Tides

Matador

Nyt kun on jo erittäin epätodennäköistä, että R.E.M. enää tekisi hyviä levyjä, ja kun Sonic Youthinkin tulevaisuus näyttää kaikelta muulta kuin odotettavalta, on hienoa että myös Lee Ranaldo on löytänyt soololevyllään musiikin kevyemmän puolen. Sonic Youth -kitaristin ja runoilijan yleensä haastavien äänikokeilujen sijaan hänen kahdeksannella albumillaan soi popahtava alt-rock, kesytetty versio emoyhtyeen helpoimmin lähestyttävistä tuotoksista.

R.E.M. – etenkin sen Warnerille siirtymisen jälkeiset vuosimallit – tuntuu olevan aika kaukana Sonic Youthista. Ja onkin, mutta se ei ole estänyt Ranaldoa tekemästä sitä, missä Michael Stipe ja kumppaninsa epäonnistuivat. Monin paikoin Between The Times And Tides soi kuin se olisi yhdistelmä I.R.S.-aikaista ja myöhempää R.E.M.:iä. Pikkuradiossa soivaa kitara-alternativea, joka helinän ja huojunnan lisäksi kuljettaa yksinkertaisia ja vakuuttavia melodioita. Vaikutelmaa ei vähennä Ranaldon ääni, joka on vain vähän kireämpi ja ohuempi versio Stipesta.

Samalla Ranaldo kuitenkin tuo esiin myös oman taustansa, tähän astisen päätyönsä – jos noin 30-vuotiaasta oman tiensä kulkijasta niin voi sanoa. Between The Times And Tides soi erikoisesti, vähän kallellaan, ja vaikka Ranaldo ei puhkikitaroi levyään tai hukuta sitä hälyääniin, ei kyseessä ole tavanomaiselta kuulostava levy. Kun itsensä kieroon kehittänyt taiteilija ryhtyy lauluntekijämusiikkiin, ei lopputuloksen pitäisikään olla perinteinen.

Melkoisesti perinteisiin nojaava Ranaldon ensimmäinen biiseihin perustuva soolo kuitenkin on. Levyllä soittavat mm. Jim O'Rourke, Nels Cline, John Medeski, Alan Licht ja Steve Shelley, ja useammin kuin kerran biisit toimivat bändin luomien odotusten vastaisesti: yksinkertaisimmat ovat vivahteikkaimpia, suoraviivaisimmat vaeltavat kauimmaksi lähtökohdistaan ja mietteliäimmät kääntyvät avoimimmiksi.

Vaikka levyllä liikutaan tyylillisesti alt-rockista folkiin ja jopa countryyn, voi suurin osa sen materiaalista olla Sonic Youthin levyille kelpaamattomia biisejä. Jokainen niistä tuntuu syntyneen intuitiivisesti, enemmän selkärangalla kuin muistiinpanoilla. Ehkä Between The Times And Tides juuri siksi tuntuu monta kertaa laajemmalta kuin monet isommat albumit; ainakin näin sen pienoinen hajanaisuus on helppo ohittaa.