Spocks Beard: The X Tour Live

Music Theories / Mascot

Yhdysvaltain länsirannikon progejätillä Spock's Beardilla on ikää mittarissa jo kahden vuosikymmenen verran, mutta helppoa bändillä ei ole ollut. Kymmenen vuotta sitten ryhmän silloinen vokalisti ja moottori Neal Morse kääntyi uskoon ja jätti sen siliän tien orkesterin. Spockin parta löysi uuden miehen mikrofonin varteen Genesiksen tapaan omasta rumpalistaan, mutta nyt myös Nick D’Virgilio on poistunut vahvuuksista, joten vokalistitilanteen osalta sitä ollaan taas nollapisteessä. Uudeksi laulajaksi on kiinnitetty Ted Leonard jonka kanssa yhtye pyrkii julkaisemaan vielä tämän vuoden puolella uuden pitkäsoiton, mutta tätä odotellessa markkinoille on lykätty tuplalive D’Virgilion viimepäiviltä.

Kysymys kuuluukin onko uunituore tupla paniikkinappulan painamisen tulosta vai ehyt kokonaisuus, joka sitoo yhteen bändin yhden aikakauden?

Laulajat voivat vaihtua mutta orkesteriin voi onneksi aina luottaa, sillä Spock’s Beard toden totta hallitsee soittamisen taidon. Vuosien saatossa hiljalleen uudistunut ryhmä on hitsautunut tukevasti yhteen ja musiikista huokuu omanlaisensa helppous ja jopa hauskanpito, mikä ei proge-rintamalla ole mikään itsestäänselvyys. Jimmy Keegan korvasi jo kymmenen vuotta sitten D’Virgilion kannujen takana, eikä herran yhteistyöstä basisti Dave Merosin kanssa löydy huomauttamista. Mittavien biisien perustukset lepäävätkin tukevina ja tämän rungon päälle muun ryhmän on helppo lisätä kerroksiaan.

Alan Morsen kitara nousee useimmiten parrasvaloihin, ja taiturin melodioita sekä sooloja kelpaakin ihailla. Yhtälailla merkittävään osaan nousevat hetkittäin Ryo Okumoton koskettimet, jotka kisaavat lähes tasaveroisina kitaran kanssa halki kappaleiden. Mitä nyttemmin jo muille teille lähteneeseen D’Virgilioon tulee, niin allekirjoittaneen mielestä hän ei koskaan noussut sinne suurten vokalistien joukkoon, mutta lämpimän äänen omaavan herran ilmaisussa on kieltämättä jotain arkisella tavalla herttaista.

Kuten nimikin antaa ymmärtää rakentuu livesetti pitkälti kahden vuoden takaisen X-albumin materiaaliin, jonka kahdeksasta siivusta kuullaan seitsemän. Tuoreempi materiaali painottuu ensimmäiselle levylle, kun taas toisella kiekolla viihdytään lähinnä 90-luvun materiaalissa. On pitkälti makuasia kummasta pitää enemmän, mutta omaan korvaani Neal Morsen kirjoittama vanhempi materiaali on aina soinut ehkä rahdun kauniimmin.

The X Tour Live tarjoaa ”vain” yksitoista oikeaa kappaletta, sekä ne pari pakollista sooloa mutta lievästä keveydestään huolimatta pakettia voi suositella bändin faneille. Niin – se vastaus alun kysymykseen lienee hieman kumpaakin. Tällä tuplalla ostetaan lähinnä aikaa lisää, mutta se osoittaa myös että viimeisimmän albumin materiaali on vahvaa ja yhtyeen tarina ei suinkaan ole vielä päättynyt.