Shearwater: Animal Joy

Sub Pop

Shearwaterista on varkain tullut amerikkalainen vastine brittiyhtye Elbow'lle. Molemmat tekevät suureksi kasvavaa, jopa eeppistä tunteikkuutta välittävää ja siitä huolimatta yllättävän pidättyväiseksi luonnehdittavaa musiikkia – aivan kuten teki The National ennen kuin se hukkasi itsensä johonkin, suosioonsa kai.

Okkervil Riveristä vuosituhannen vaihteen aikoihin siinnyt Shearwater syntyi Jonathan Meiburgin ja Will Sheffin tarpeesta löytää alusta rauhallisemmille biiseilleen. Kaksikosta Sheff keskittyy tänä päivänä yksinomaan alkuperäiseen bändiinsä, eikä Shearwaterin musiikkiakaan helposti enää tulee miellettyä erityisen rauhalliseksi. Mutta kiihkeimmilläänkin yhtyeen otteessa on varmuutta, tunteiden intensiivisen purskahtelun ylle levittyvää rauhaa.

Animal Joy, Shearwaterin kahdeksas albumi, eroaa yleisilmeeltään parista edeltäjästään – The Golden Archipelago (2010) ja Rook (2008) – olemalla jollain tavalla vähän suorempi. Levyä ei liiemmin kasvatella eikä kortteja piilotella hihaan, vaan kättelyssä PAM lyödään tiskiin sekä folkin että progressiivisen rockin puolelta ammentavaa välitöntä indierockia, jonka kyvyssä välittää latauksia yksinkertaisin keinoin olisi opittavaa monella tweehissukalla ja emohuutelijalla.

Levy on taiten kasattu, erilaisin tavoin koskettavien kappaleiden muodostama kuljetelma, joka jo nyt tuntuu kestävämmältä kuin sinänsä mainiot edeltäjänsä; etenkin kun Shearwater-levyjä tähän asti hienoisesti vaivannut ongelma, yksittäisten huippujen suhteellinen vähyys, on poissa. Levy on täynnä hienoja kappaleita – mm. Animal Life, Breaking The Yearnings, Dread Sovereign, You as You Were sekä Insolence – jotka maistunevat myöhemminkin.

Myös aiempaa useampi Shearwater-kappale tuntuisi voivan läpäistä aiempaa useamman tietoisuuden. Varsinaista hittikaavallisuutta Animal Joylta ei tapaa, mutta selvästi laajentuneen potentiaalisen kannattajakunnan: taiderockin ystävistä itkuisen popin kamreereihin ja suurten melodioiden vaatijoista hienovaraisemman ilmaisun tarvitsijoihin. Silti ilmilausumaton tavoite jäänee saavuttamatta.

Se olisi sääli. Animal Joyllä on monessa kohtaa sellaista hienostunutta, jopa varovaista paatosta kuin Elbow'n mahtavalla Asleep In The Back -debyytillä, eikä se ole vähän se.