Jukka Poika: Yhdestä puusta

KHY Suomen musiikki / Jenkkarekka / Ylivoima

Suomalaisen reggaen ykkösnimi Jukka Poika löi edellisellä levyllään värisuoran pöytään. Henkilökohtaisen tuntuinen Kylmästä lämpimään sukelsi inhimillisen lämpimästi ihmissuhteeseen, sen päättymiseen ja uuteen alkuun. Jos herra ei vielä siinä vaiheessa ollut koko kansan tunteiden tulkki niin puolessa vuodessa platinaa myynyt albumi tuntui nostavan siinäkin suhteessa Jukka Pojan statuksen aikuiseksi lauluntekijäksi aiemman yhteiskuntakriittisen reggaejulistajan sijaan. Ensin hevi oli uusi iskelmä, sitten pop ja nyt reggae. Yhdestä puusta- albumilla tämän mielikuvan huonot puoletkin nostavat päätään - eli että samaan hittikaavaan puserretaan myös melkoisen puolivillaista materiaalia ja jopa vaivaannuttavaa kuraa. Ja se muka riittää, kunhan siellä on se tuttu tsipidipappaa, riddim ja reggaenytke? Ei perkele, sanon minä.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kyllä uusi albumi myös kuranttia hittiä tarjoilee. Pokeritermeillä kyseessä on värisuoran tai neljän samaan sijaan ehkä täyskäsi, josta löytyy kolme rouvaa ja pari viitosta. Ennakkoon on kuultu yksi kuningasralleista Silkkii, joka imelyydestään huolimatta jatkaa toimivasti Mielihyvään työtä hoilattavina pieninä rakkaudentunnustuksina. Älä tyri nyt lainaa niin suomi-iskelmää kuin Zen Cafea ja onnistuu haikeudessaan svengaamaan hyvin pienellä hipsuttelullaan. Lämpenin myös sympaattiselle perheletkeilylle Mun skidit, jossa Jukkis laulelee kuinka nastaa on lasten kanssa jotenkin aidosti ja arkisen nastalla tavalla.

Sitä tyhjänpäisempää puolta edustavat sitoutumiskammoinen Liian paljon hyvää, joka letkeilyssään ei pysty lupaamaan mitään kun on liian paljon hyvää meneillään. Rautapaita Gong Fu ei avaudu oikein millään tavalla, vaikka sen aurinkoinen raukea svengi on tavallaan levyn miellyttävintä keinuntaa. Siirappisen biisin sanallinen anti saa meikäläisen tuijottelemaan tyhjyyteen lievän haukottelun kanssa. Hohhoijakkaa...

Ehkä kaikkein ärsyttävin ja kulmakarvoja kohottavin biisi on Siideripissis, jossa hylätään viimeinenkin positiivisen perhemiehen näkökulma ja riimitellään sen verran paljon alta riman että oikeasti täytyy ärähtää. Jotain painokasta sanottavaa ja asiaa on tottunut Jukka Pojalta vaatimaan eikä mitään mukahauskaa jollotusta tyyliin "tapasin sut hissis, en tiennyt että susta tulis mun siideripissis..." oikeesti, mitävittua? Onko Jukka Pojasta tullut joku namusetä Jukka Poka? Samaan aikaan biisi ON tarttuva renkutus, mikä oikeastaan lisää ärsytystä. Tämähän tulee jäämään päähän kummittelemaan siinä missä marttivainaat ja muut susipaskat höpöhöpöilyt...

Muu materiaali svengailee jossain näiden ääripäiden puolivälissä. Potentiaalin irtonainen kepeys ja naislaulustemmat ovat ihan ok, mutta sellainen viimeinen hurmos tai into biisistä uupuu. Elämää lähellä oleva, tummempi Jyrkänteet on ihan ok ja Riippuvuus rakkautena ihmiseen on jotenkin kovin symppis. Sävellyksellisesti mennään ihan liian monessa kohtaa helpomman kautta, perusrantareggaella ilman sen suurempia vaihteluita, osuvia vastapainotuksia tai haastamisia. Mikä lisää entisestään suuren osan sanoituksista luomaa puolivillaisuuden ja muutaman kerran kuuntelulla unohtuvan tarinoinnin fiilistä. "Siirappinen vauva- ja vesijumppareggae" oli erään närkästyneen kaverin lausunto uudesta levystä ja ihmetellä täytyy jos joku oikeasti on sitä mieltä että tämä levy alusta loppuun puhuttelee tarinoiden Sielun tai biisien koukkujen osalta. Ehkä toimii vesijumpassa? Ja silti näiden seasta nousee myös - jossei nyt suorastaan timanttisia teoksia, niin ainakin ihan kelpoja iskuja. Keskiarvo on silti eniten ohilipuva, skip-nappulaa tapaileva ja jopa vaivaantunut.