Crippled Black Phoenix: (Mankind) The Crafty Ape

Mascot

Jonkinlaisena tunnettujen brittimuusikoiden yhteisprojektina aloittanut Crippled Black Phoenix on tuoreen (Mankind) The Crafty Ape-tuplan my�t� ylitt�nyt viidennen t�yspitk�n rajapyykin. Projektista tai superb�ndist� puhuminen lienee t�ss� vaiheessa en�� vain oire tyls�p�isyydest�. Edellisell� pitk�soitolla I, Vigilante (2010) yhtye k�vi jo kovilla kierroksilla, mutta hivenen ep�tasainen, omituisista lainabiiseist� sirpaloitunut levy ei lopulta j�tt�nyt j�lkeens� paljoa muuta kuin lupauksen jostain suuremmasta. Ainakin mit� suuruuteen tulee, voi "Mankindin" todeta lunastavan toiveet ja lupaukset. Kahdelle levylle ja kolmeen eri teemaan jaettu viidentoista biisin j�rk�le on musiikillisesti hitaasti sulava, mutta j�nnitt�v�ksi kokonaisuudeksi paljastuva vanhemman, uudemman ja omalaatuisemman yhdistelm�.

Tyyliseikkojen kannalta CBP on edelleen v�hint��n hankala m��ritelt�v�. Kappaleet tarjoilevat silkkaa doomia, herkk�� tunnelmointia, eeppist� postrock-maalailua, tarttuvia folk-piirteit�, junnaavaa bluesia, torvivetoista progehulluttelua ja ja ja ja k�yt�nn�ss� tasan sit�, mit� itse kunkin kuulijan korvat konseptista erottavat. Pensseli pysyy komeasti hanskassa, koska b�ndin tyyli on m��ritelty tarkkaan eik� luonnollisen kuuloisen b�ndisoundin rakennuskeinoihin puututa radikaaleilla k��nteill�. Paperilla toisiinsa n�hden kaukaisilta vaikuttavat genrerajat eiv�t levyll� tunnu niin kaukaisilta - kappaleet muodostavat johdonmukaisesti etenev�n kokonaisuuden, jonka kaikki palaset on sijoiteltu omille paikoilleen.

Laajan tyylipaletin vetovoimaa lis�� hyvin tasainen laatu. Tilavan ja hyvin erottelevan soundimaailman sy�vereist� l�ytyy vaihteleva soitinvalikoima, jota CBP hy�dynt�� kappaleiden ehdoilla. Pitkist� instrumentaaliosuuksista ja tunnelmaa rakentelevista maalailuista huolimatta keskeisimpin� elementtein� toimivat (sittemmin yhtyeest� poistuneiden) Daisy Chapmanin ja Joe Volkin vokaalit, jotka sointuvat kauniisti yhteen ja pit�v�t albumikokonaisuuden inhimillisyyden teemat kuulijan mieless�. Haikea, hieman katkeroitunutkin yleisvire kohtaa toiveikkuuden silloinkin kun sanat eiv�t johdattele syvemm�s tunnelmaan.

"Mankindin" henkisesti l�heisimm�t sukulaiset tuntuvatkin l�ytyv�n klassisten proge-albumeiden seasta. Yhten�isyyden, innovatiivisuuden ja musiikillisen rohkeuden arvostus ja k�rsiv�llinen jalostaminen lienev�t t�rkeimm�t yhdyssiteet, mutta jos CBP onkin kauttaaltaan taitava ja maineensa arvoinen yhtye, on sill� kannettavanaan samoja ongelmiakin kuin sukulaisillaan. Mitaltaan ja informaatiotarjonnaltaan kookas albumi vaatii keskittymist� ja omanlaistaan mielentilaa, jotta nuottitapetti-efektilt� v�lttyy. Yhtye itse keskittyy niin intensiivisesti oman juttunsa rakenteluun ettei aina huomaa v�rikk��n pintakerroksen alta paljastuvaa, yksi-ilmeisen vakavaa ja monotonista betonisein��.

CBP on toisinaan kuin liian kauan aidatulla pihalla kahlehdittuna ollut el�in - unelma vapaudesta ja tunnekirjon laajuudesta on muodostunut elinehdoksi, ja silti kahleiden irrotessa jopa hieman pelottaa n�hd� mit� aidan toisella puolen lymy��.