Dave Lindholm: B. Inventive

Hype

Dave Lindholm on tehnyt uuden levyn. Se tuskin tulee kenellek��n suurena yll�tyksen�. Dave Lindholmilla on uusi b�ndi. T�ll�k��n ei viel� varsinaisesti her�tell� kohuotsikoita iltap�iv�lehdist�ss�, kyseinen taiteilijaherra kun on tottunut vaihtamaan soittokavereitaan kuin paitaa jotta homma on pysynyt kiinnostavana. Dave Lindholm on tehnyt hyv�n levyn. Edelleenk��n, t�ss�h�n ei ole mit��n uutta.

Miksi siis kenenk��n pit�isi lotkauttaa korvia? No vaikkapa siksi, ett� vanhempi set�mies (s. 1952) rokkaa taas kuin perkele, tamperelaisista �junnuista� koottu rytmiryhm� jyt�� kuin sinapilla kiusattu kissa urbaanissa legendoissa ja Dave p��st�� sis�isen Hendrixins� pitk�st� aikaa irti. Ellei p��nsis�inen helmitaulu ole ihan pahasti hukanteille lorvinut, niin B. Inventive on Lindholmin omissa nimiss� julkaistu ensimm�inen englanninkielinen b�ndilevy t�ll� vuosituhannella; kertoo oleellisen miehen genre- ja kielipoukkoiluista.

Albumi on tym�k�n triosoiton riemujuhlaa, joka ei synnyt� klassikoita, mutta ei saa my�sk��n sormea ojentumaan kohti skippausnappia. Tusina 3-4 minuutin kappaletta ei ehdi aiheuttaa kyll�stysreaktioita, eik� maestron kitaroinnissakaan ole tippaakaan sankarip�h�tautia. My�s pari hitaampaa vetoa toimii v�liss� oivallisina heng�hdystaukoina.

Lindholmin ero vaikkapa Tuomari Nurmioon on se, ett� Dave julkaisee (l�hes) kaiken tekem�ns� tiuhassa tahdissa � pidempien kokonaisuuksien kypsyttelyjen sijaan. Vaikka t�ll� konstilla syntyy prosentuaalisesti v�hemm�n mestariteoksia, kaipaisin miehen tuotannon laajasti tuntevilta vastausta seuraavaan kysymykseen: Onko D. Lindholm tehnyt ainuttakaan oikeasti huonoa levy�? Ja jos, niin koska viimeksi? Rento �nuorimies� tuo t�ll�kin levyll� hymynkareen suupieliin: �Ok, be quiet, I play guitar now�. Anna palaa, D!