Isoveli: 2012

Exogenic

brightboysta tuli Isoveli suomettumisen myötä, mutta monet perustavaa laatua olevat asiat ovat edelleen yhtä lailla yhtyeen kulmakivinä. Näistä olennaisimpia ovat indiekuulas soundi, kaihoisasti hymyilevä koukukas pop-melodisuus ja Antti Westmanin persoonallinen, falsetin kanssa tasapainoileva laulu. Tärkein uusi tuuli toki melkoisen ison uuden elementin eli suomen kielen ohella on kohtuu puristavasti nytkivä ska-potku, joka Isoveljellä on enemmän koleaa kuin letkeää. Onneksi se iskelmä-viittauksiakin herättävä pop-melodisuus ja hymyävä biisevyys on Westmanin biiseissä ja yhtyeen sovituksissa niin vahvassa asemassa että touhu ei käänny kuitenkaan tylyksi tai sieluttomaksi. Isoveljen vuosiluku"debyytti" pitää nimittäin sisällään alusta loppuun paikkaansa puolustavia biisejä, tasapainoisen soundipaletin, hitikkyyttä ja jopa yhteiskunnallista statementtiä, joka Eero Alasuutarin sanoituksissa ei kuitenkaan hyökkää päälle maailmanparannusmeiningillä tai sen kaiken vastustamisella vaan enemmän huomioita tehden. Toiselta puolelta katsoen vaikka tarinat naamioidaan eskapismiin ja niitä tuodaan esiin monessa kohtaa "minä vain tanssin kaduilla ja klubeilla" - vain omista asioista huolehtimis-näkökulmalla, antavat ne silti ajankohtaiskuvauksillaan ajattelemisen aihetta.

Tanssi tai kuole on selkeä hitti. Kuulaat koskettimet, illan huuma, svengaava ska-nytke ja komeasti kaartava kerto ovat liki täydellisessä balanssissa, jossa Westmanin laulu tasapainoilee viriilin hymyn ja kaihoisan mollikaaren välillä. Ska-kompin täydentää asianmukaisen tyylikkäät puhallinmausteet. Ollaan toki yhteiskuntafilosofisen tiedostavia, mutta silti ollaan lähdössä radalle nousuhumalan huulilla, riehakkaalla ilmeellä. Tänään unohdetaan hetkeksi kaikki paska tai sitten voi yhtä hyvin kuolla kyynisyyteen kotona murjottaen. Vaivihkaisemmin ja aamuöisemmin kaartava Aika olla valveilla jatkaa riehakkaalla ilmeellä, vaikka toinen jo haluaisi nukkua. "kaikki mitä mä tarvin on öisin kaduilla" on sitä samaa arjen karkoitusta ja tarpeellisten biletys-seikkailuiden ylistystä, joiden sisältö ei sinänsä tarvitse olla mitenkään erikoista ollakseen erityistä ja arvostettavaa.

Kumpi tuli ensin, levyn nimi vai kirkkaasti kujeileva ja viipyillen pohdiskeleva Takaisin ajassa jossa kysytään suoraan että "2012, hei missä mennään?" ja kyydistä on kai tipahdettu kokonaan. Kukapa ei kaiholla muistaisi omia nuoruusaikoja, jolloin kaikki oli jotenkin niin selkeää kaikesta tyytymättömyydestä ja kapinasta huolimatta. Kaihoilu ei silti ole hetkeäkään katkeraa vaan kuulaudestaan huolimatta leikkisää, mikä on Isoveljen käänteentekeviä avaimia. Melankolinen voi olla myös suomen kielellä ilman että lopputulema on raskassoutuista perkelettä. Vaikka Isoveli on etäinen ja pysähtyy öisesti pohtimaan erillään kaikesta, on se silti kepeä ja tanssipotkuinen ja jopa sielukas, koska osaa pitää kiinni melodisuudestaan ja lämpimästä kauneudesta. Koleasti leijaileva Saippukuplassa on aika kaukana kaikesta ja nimenomaan yöaikaan. Nousuissa ja laskuissa palataan illan puoleen huohotuksiin ja enemmän hetkeen, mutta se jää levyn biiseistä ehkä ilmeettömimmäksi vaikka vispaakin hyvin.

Selkein against -sanoma taitaa olla Rahavaltakunnassa, jonka reipas tanssisvengi nappaa mukaansa mutta joka samoin enemmän tarkkailee ja pohtii kuin huutaa barrikadeille anthemistaan huolimatta. Paljonko vapaus maksaa? on hyvä kysymys mutta sekin jää etäiseksi jos sitä ei yksilöidä vaan nähdään vaan pahaa unta. Biisin hyvä laukka ja tarttuvat lausumat nostavat sen eturiviin. Mureatorvinen Rakkautta ilman rajoja on silti hienolla läsnäolollaan, rauhan tunteellaan ja falsettinostollaan hienompi biisiyksilö. Tanssiskaindiekin voi olla harmonista ja jopa viehkeää. Hitaasti kiiruhtava ja mukavan rento Kaikki ok on hieno rauhoittumisen ylistys, jota voisi soittaa balsamina haavoille aina kun ottaa päähän koska yleensä asiat ovat lopulta kohtuullisen ok. Kirkkaat torvet toimivat hienosti valkenevaa yötaivasta vasten ja akustisempi kitaravatkaus pehmentää entisestään. Sen perään upea tuokiokatsaus kodista vieraan taivaan alla Koti-ikävä ei minnekään istuu ikkunalaudalla haikeissa mutta kiitollisissa tunnelmissa. Järkevän biisirakenteen päättää oivasti rautalanka-reggaellaan kosiskeleva Aavekaupunki, jonka nosto haikeasta säkeestä huohottavaan kertoon on erinomainen ja joka maalaa levyn väripaletille uskollisesti sen kaikkein kuolleimman hetken sykkivän kaupungin elämäkaaressa. Kun kaikki on pelottavan hiljaa ja mitään kiinnekohtia ei ole jäljellä. Kyllä meikäläisen levyhyllyssä on tilaa albumille, joka käy samaan aikaan indiepainoksesta suomenkieliseen ska-potkuun ja jatkaa brightboyn hyvää työtä pop-melodisten koukkujen parissa.

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 09.03.2012:

Pisteet:

En oo kuullu koko levyä, mut toi Tanssi tai kuole on ainakin vitun ärsyttävä biisi.