Columbia

Pohjoismainen rock on kulkenut reippaaseen myötätuuleen jo useamman vuoden, mutta vasta nyt alkavat myös tanskalaiset alkavat päästä tähän liitoon mukaan. Mm. Provinssissa nähty garage-duo The Raveonettes, briteissä hyvän vastaanoton saanut Mew ja vast’ikään loistavan Zitilites-albumin julkaissut Kashmir ovat tästä noususuhdanteesta hyviä esimerkkejä. Jälkimmäinen on tanskanmaalla ollut iso nimi jo pitkään, mutta vasta tämän levyn myötä muuallakin aletaan herätä bändin kutsuun. Ja mikäs on vastatessa, sillä Zitilites on ensiluokkaisen laadukas teos. Se sisältää kahden klassikkon mitat täyttävän siivun (Rocket Brothers ja The Aftermath) lisäksi tusinan yksinkertaisesti hyviä biisejä, eikä yhtäkään turhaa tai perustelematonta tekelettä. Kashmirin idea yhdistää kitarapopin parhaita perinteitä moderniin äänimaailmaan ei sinänsä ole kovin mullistava – tältä esim. Radiohead voisi kuulostaa, jos sen harteille ei Ok Computerin jäljiltä olisi langetettu popmusiikin rohkean uudistajan ja yltiöpäisen kokeilijan viittaa. Myös mainion Travis-yhtyeen voi tanskanpoikain vaikuttimista olla huomaavinaan, vaikka Kashmirin soundin onkin yhtä astetta sähköisempi ja useaa progehtavampi.

Zitilites on siinä mielessä harvinainen levy, ettei sen pauloihin joutuminen vaadi sen suurempia ponnisteluja, mutta samanaikaisesti se myös kestää tehokastakin kuuntelua. Olen syventynyt Zitilitesiin reilun kuukauden verran lähes joka ikinen päivä, eikä se vieläkään osoita minkäänlaisia kulumisen merkkejä. Osansa tästä viehätyksestä selittää täyteläinen tuotanto, osansa jo aiemmin kehaistut biisit, mutta suurimpaan osaan en yksiselitteistä vastausta löydä. Eikä mielestäni tarvitsekaan, eihän musiikin kuuntelu mitään salatiedettä ole. Jätetään poikkitieteelliset analyysit siis muille ja lätkäistään papukaijan paikalle hulppea ysi-plussa.