Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 56 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Kashmir: Zitilites
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

Columbia

Pohjoismainen rock on kulkenut reippaaseen myötätuuleen jo useamman vuoden, mutta vasta nyt alkavat myös tanskalaiset alkavat päästä tähän liitoon mukaan. Mm. Provinssissa nähty garage-duo The Raveonettes, briteissä hyvän vastaanoton saanut Mew ja vast’ikään loistavan Zitilites-albumin julkaissut Kashmir ovat tästä noususuhdanteesta hyviä esimerkkejä. Jälkimmäinen on tanskanmaalla ollut iso nimi jo pitkään, mutta vasta tämän levyn myötä muuallakin aletaan herätä bändin kutsuun. Ja mikäs on vastatessa, sillä Zitilites on ensiluokkaisen laadukas teos. Se sisältää kahden klassikkon mitat täyttävän siivun (Rocket Brothers ja The Aftermath) lisäksi tusinan yksinkertaisesti hyviä biisejä, eikä yhtäkään turhaa tai perustelematonta tekelettä. Kashmirin idea yhdistää kitarapopin parhaita perinteitä moderniin äänimaailmaan ei sinänsä ole kovin mullistava – tältä esim. Radiohead voisi kuulostaa, jos sen harteille ei Ok Computerin jäljiltä olisi langetettu popmusiikin rohkean uudistajan ja yltiöpäisen kokeilijan viittaa. Myös mainion Travis-yhtyeen voi tanskanpoikain vaikuttimista olla huomaavinaan, vaikka Kashmirin soundin onkin yhtä astetta sähköisempi ja useaa progehtavampi.

Zitilites on siinä mielessä harvinainen levy, ettei sen pauloihin joutuminen vaadi sen suurempia ponnisteluja, mutta samanaikaisesti se myös kestää tehokastakin kuuntelua. Olen syventynyt Zitilitesiin reilun kuukauden verran lähes joka ikinen päivä, eikä se vieläkään osoita minkäänlaisia kulumisen merkkejä. Osansa tästä viehätyksestä selittää täyteläinen tuotanto, osansa jo aiemmin kehaistut biisit, mutta suurimpaan osaan en yksiselitteistä vastausta löydä. Eikä mielestäni tarvitsekaan, eihän musiikin kuuntelu mitään salatiedettä ole. Jätetään poikkitieteelliset analyysit siis muille ja lätkäistään papukaijan paikalle hulppea ysi-plussa.

Linkki: Kashmir.dk
Päivämäärä: 21.07.2003
Lukukertoja: 1935


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
JariJ kommentoi 20.08.2003:
Pisteet:
Loistava levy, yhä. Yksi vuoden parhaista

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Kashmir

Tanskalainen indie-yhtye. Tasapainoinen Zitilites -pitkäsoitto osoitti, ettei bändi lepää pelkkien hienojen sinkkujen varassa.

Kotisivut: www.kashmir.dk

(Päivitetty 14.02.2005)
Levyarviot:
Zitilites

21.07.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne

Livearviot:
Kashmir (DK)

27.11.2006
Tavastia/Helsinki
Ruisrock - lauantai

08.07.2006
Ruissalo/Turku
Kashmir (Dk), Mummypowder

26.05.2003
Tavastia/Helsinki