The Myth of Autumn: Lifting the Veil

Omakustanne

Jyväskyläläinen The Myth of Autumn kävi allekirjoittaneelle ensi kertaa tutuksi vajaa seitsemän sitten, kun bändin toinen demo päätyi käsiini. Seuraavina vuosina melodista ja tarttuvaa metallia työstävän yhtyeen pikkujulkaisu seurasi toistaan, mutta sitten vuoden 2009 World in Flames -EP:n bändistä ei ole kuultu. Piinaava hiljaisuus on viimein päättynyt ja omin voimin julkaistu debyyttipitkäsoitto summaa ryhmän tähänastisen uran yhdentoista raidan voimin.

Esikoinen rakentuu paljolti, kuten esikoisilla on tapana, demojen parhaiden raitojen ympärille. World in Flames -EP:n kaikki kolme raitaa ovat oikeutetusti mukana, ja biisejä on otettu mukaan myös kauempaa historiasta, mutta mikäs sitä biisiarkistoa on kaivaessa, kun materiaali on näin korkealaatuista.

Vuosien saatossa The Myth of Autumn on siirtynyt lähemmäs göteborgilaisen melodisen deathin saraa, mutta yhtyeen juuret ovat samaan aikaan yhä syvällä dark metalin yönmustassa mullassa. Kun mukaan otetaan vielä raskaan rokin räjähtävää voimaa, sekä pop-metallin tarttuvuutta on lopputulos jotain, jonka päälle on vaikea lyödä genreleimoja.

Esikoinen on kuin metallin vuoristorata jossa vauhti on merkittävin avainsana. Tämä jatkuva rynnäköinti on tosin myös pieni Akilleen kantapää, sillä mukaan olisi kaivattu paria rauhallisempaa siivua kontrastia luomaan. Nyt kuulijaa uhkaa vauhtisokeus jo muutaman raidan jälkeen, vaikka vetäisyt kuten The Odyssey ja Forever Fading ensiluokkaisia ovatkin. Päätöksenä soiva Uneven muistuttaa hetkittäin nyttemmin jo edesmenneestä Charonista, ja vierailevan naisvokalistin avulla kappaleesta kasvaakin upea kruunu jälkimmäiselle puoliskolle.

The Myth of Autumn on kasvanut sekä kehittynyt tasaisesti ja Lifting the Veil osoittaa pienistä puutteistaan huolimatta sen, että bändiä on turha verrata enää muihin orkestereihin. Rohkeammalla omalla soundilla ja tuotannolla näistäkin siivuista olisi jo voinut muotoutua melkoisia ässiä. Toivottavasti jatkoa seuraa, sillä tästä on hyvä jatkaa.