Jens Thomas: Speed Of Grace - A Tribute to AC/DC

ACT

Saksalaista jazzpianistia Jens Thomasia on nimitetty mm. pianon Jimi Hendrixiksi innovatiivisen soittotapansa takia. Thomas on tulkinnut omannäköisellä jazz-pieteetillään mm. Morriconen ja Stingin kappaleita, siinä missä luonut omia sävellyksiään. Nyt Thomas sukeltaa runonlausuntaa lähellä olevalla puolikuiskaavalla laulutulkinnallaan, minimalistisella pianismilla ja Verneri Pohjolan unisella trumpetilla australialaisen hardrock-legendan AC/DC:n tuotantoon.

Ensimmäisen ja tärkeimmän asian versioitaessa tunnustettuja teoksia Thomas ja Pohjola hallitsevat - oma kädenjälki näkyy ja kuuluu vahvasti eikä levyllä juurikaan juosta alkuperäisten biisien vahvuuksien varassa vaan niihin tuodaan ihan uudenlaiset sovitukset ja patina. AC/DC:n äänekäs rock kääntyy intiimeihin balladeihin tyylikkäästi ja intiimin väreilevästi. Trumpetti, piano ja Thomasin laulu kättelevät toisiaan upealla kiireettömyydellä. Tunnelma on parhaimmillaan magneettinen.

Silti sellaiseen todelliseen lentoon Thomas ei kovin monessa kohtaa lähde (minkä ei tietysti tarvitse ollakaan mikään tavoite sinänsä) eikä ässädässän mahtava biisimateriaali versioidu sellaisiksi kulmakiviksi että niistä innostuisi alkuperäisten vetovoiman yli. Night Prowlerin etenevämpi versio muodostaa jonkinasteisen poikkeuksen edellä sanottuun. Silti intiimin tunnelman luominen ja jazz-kuulauden yhdistäminen vahvaan tunteeseen ja hetkeen ovat Speed Of Gracen parhautta. Biisillisesti pistäisin panokseni silti originaaleille.

Tavallaan antaisin enemmän arvoa yhtä vahvalla tunnelmalla ja väreellä luotuun omaan materiaaliin, vaikka näkemys aussien jyrästä intiimeinä balladeina onkin hatunnoston arvoinen veto. Mielenkiintoista toki olisi kuulla näkemykset sekä kovien AC/DC-fanien ja jazz-entusiastien suusta, minun kaltaiselleni sekasyöjälle levy jää hiukan kuriositeetin asemaan. Joku Hellsongs saa heviklassikoista aikaan paljon verevämpää tulkintaa, mutta makuasiat ovat makuasioita.