Nauticus: The Wait

Omakustanne

Reilu kaksi vuotta sitten Nauticus julkaisi A Wave To Carry Us Out -debyyttipitkäsoittonsa, joka sekoitti tehokkaasti mm. metallin sekä rockin palasia toisiinsa, kokeellisuuden ja progressiivisuuden toimiessa avainsanoina. Kiekko sai pääasiassa positiivisen vastaanoton ja toinen albumi The Wait vie ryhmän purtta aina vain kauemmas tavallisuuden rannoista.

Post-metal ja kokeellinen raskas rock ovat toimineet myös tällä kertaa lähtöpisteinä, yhtyeen luodessa kahdeksan kappaleen ja aika tarkalleen tunnin pituisen konseptialbumin. Sävellysten mitat venyvät paria poikkeusta lukuun ottamatta sinne seitsemän minuutin paikkeille ja pidemmällekin, päätöksenä humisevan Kalmisto instrumentaalin ulottuessa aina yhdentoista minuutin tuolle puolen.

Paisutus, venytys ja kasvatus antavatkin usealle raidalle voimaa, mutta parissa kohdin on huomattavissa jo selvää jännitteen laskua, kun sävellysten ja sovitusten rahkeet eivät yksinkertaisesti vain riitä maaliviivalle saakka. Levyn lyhin raita ja lähes intromainen Their Whereabouts toimiikin raikkaana hengähdystaukona massiivisten monoliittien välissä. Samalla kumpikin ääripää saa kontrastista lisätehoa, ja ainakin toinen vastaava rytmittäjä olisi ollut tarpeen, sillä nyt The Waitin suunnaton massa tahtoo painaa jo hetkittäin hartioissa.

Teosmaisesta albumista on vaikea irrottaa yksittäisiä lohkareita, mutta hypnoottisesti post-metalin mustiin rantakallioihin tyrskyävä A Delayed End nousee silti kerta toisensa jälkeen hiukan naapureidensa yläpuolelle. Jälkimmäisen puoliskon vastaavaksi huipuksi kohoaa puolestaan As Barriers Fall, jolla Nauticus kuulostaa jopa hiukan opethmaiselta, menettämättä silti omaa vahvaa soundiaan.

The Wait on pienistä puutteistaan huolimatta saavutus josta voi olla hyvällä omallatunnolla ylpeä. Omakustanteen tekninen puoli täyttää vaativankin kuuntelijan kriteerit, ja kirkkaan sekä selkeän äänimaiseman ansiosta sävellysten eri tasot pääsevät oikeuksiinsa. Ääripäitä on työnnetty entistä kauemmas toisistaan ilman, että ydinelementtien lujuuden suhteen olisi tarvinnut tehdä kompromisseja. Nyt vain entistä kauemmas ja syvemmälle etsimään sitä seuraavaa tasoa ja täydellistä post-metal albumin kaavaa.