To/Die/For: Samsara

To/Die/For Clan

To/Die/For päätyi julkaisemaan kuudennen pitkäsoittonsa omin voimin ja omilleen jääminen on myös selvästi tehnyt hyvää kevytgoottirokkareille. Pari kertaa telakallakin käväissyt ryhmä on halki historiansa kärsinyt miehistöongelmista ja edellisen Wounds Wide Open -albumin henkilöstöstä onkin jäljellä vain kaksi heppua, kitaristi Antza Talala sekä vokalisti/kippari Jape von Crow.

Uuden rytmiryhmän ja toistamiseen kiipparintontille saapuneen Jussi-Mikko Salmisen sulautuminen bändiin vaikuttaa käyneen tuskitta, mutta merkittävimpänä vahvistuksensa täytyy kuitenkin pitää kitaristi Juppe Sutelan paluuta riveihin. Onhan Sutela yhtyeessä nyt jo kolmatta kertaa ja herran soittoa kuultiin aikoinaan jo kahdella ensimmäisellä albumilla.

Siinä missä pari edellistä pitkäsoittoa ovat vaikuttaneet ponnettomilta ja hiukan suuntansa hukanneilta lähtee kuudes albumi voimalla liikkeelle. Kissing the Flames esittelee uudistuneen bändin tulivoimaa ja 10-luvulle päivitettyä soundia, kun taas Damned Rapture rakentaa siltaa kohti alku-uran kiekkoja. To/Die/For on pistänyt jokaiselle albumilleen ainakin yhden coverin, eikä Samsara muodostu tässä suhteessa poikkeukseksi. Tällä kertaa lainattavaksi on päätynyt Iggy Popin ja Sex Pistols-mies Steve Jonesin yhdessä jo vuonna 1986 kynäilemä Cry For Love, josta onkin kehkeytynyt menevä ralli.

Nopeat kappaleet osoittautuvat uudistuneen bändin ässiksi, mutta harmillisesti ne muodostavat kuitenkin albumista alle puolet, sillä etenkin loppua kohden tunnelmat synkistyvät ja biisien tempot laskevat laskemistaan. Hitaammista siivuista korkeimmalle kohoaa päälle seitsemänminuuttinen Folie Á Deux, jonka hitaassa ja mahtipontisessa kulussa on aivan omanlaistaan draamaa sekä loistoa. Tunteikkaat lyriikat ja tukeva soitto pelaavat yhteen, matkan varrella kuullaan soundillisesti nappiin osuva kosketinsoolo, ja jopa mukana oleva kuoro istuu mukaan kuvaan. Upeaa kuultavaa on myös päätösraita Someday Somewhere Somehow, johon bändi tuntuu valuttavan sydänverensä.

Samsara on To/Die/Forin mittapuulla poikkeuksellisen tumma työ, ja kiekon loppupuoli olisi kaivannut piristyksekseen ainakin yhden valoisamman raidan. Jälleen kerran uudistunut ryhmä on päivittänyt onnistuneesti soundiaan ilman, että vanhojenkaan fanien tarvitsisi kavahtaa muutoksia. Samsara onkin selvästi terävin tuotos kymmeneen vuoteen, joka samalla avaa täysin uuden luvun ryhmän historiassa. Ja olihan se jo aikakin.