Nopat: Kadun tuolla puolella

Kleppari

Pocket Knifesta tutun laulaja-lauluntekijä-kitaristi Henrikki Lähdesmäen, Red Carpetista ja ultrasportista tutun basisti Samuli Toivosen ja rumpali Matti Rankin suomenkielisen folkpopin parissa kaihoileva Nopat julkaisee debyyttialbuminsa. Pari vuotta sitten mukana ollut toinen Red Carpet-mies Petri Nakari ei enää ole mukana, sen sijaan keikoilla mukana nähdään kakkoskitarassa vielä yksi entinen Carpet-soittaja, radiopersoona Veli Kauppinen. Levyllä mausteita tarjoilevat vain Pena Dassum Yksi joukossa-kappaleen slide-kitaralla ja En unta saa -sävellyksessä erinäisillä romuilla sekä Jaakko Kulomaa pianolla ja Björn Toulouse puheella Täällä taas -raidalla. Eli vahvasti pelkistetyllä ja heleällä trio-soitolla edetään. Lämmin, leppoisa ja pelkistetty olivat kolme kuvaavinta sanaa Nuorgamin haastattelussa, desibeli.netin kahden ja puolen vuoden takaisessa juttutuokiossa puhuttiin fennocanasta vastapainona americanalle.

Leppoisan rauhallinen ja kaihoisasti hymyilevä ovat kohdalleen osuvia sanapareja heti avausraidalla Lähdön hetki. Lempeitä tuokiokuvia ilmavasti maalaillen, kuten saatekirje asian tiivistää. Lähdesmäen hissuksiin heleilevä laulu sopii kuin piste i:n päälle kolmikon ajattomaan soitantoon, jossa otteenvaihdot kuuluvat ja lyömäsoitinkosketus on pehmeän hissuttelevaa. Suomenkielinen tarinointi soljuu tuokiokuviin sopivan arkisesti, ilman tunnetta töksähtelystä tai turhasta korkealentoisuudesta, mikä tällaisen musiikin yhteydessä tuntuisi väkinäiseltä. Minkä teit? vie järjen eikä anna mielenrauhaa, mutta on hiukan mollimmasta kaihostaan huolimatta yhtä leppoinen kuin edeltäjänsä. Avarasti maalaavat melodiat pitävät huolen siitä että värisävyjäkin löytyy. Dassumin slide tuo Yksi joukossa-raidalle vieläkin vahvempaa mollikaihoa, En unta saa-kappaleen romut eivät juurikaan riko sen öisen eteeristä rauhan tunnetta.

Instrumentaali Magnetismia on hieno sanaton tunnelmamaalaus välipalana, Malta sekunti vaihtaa jälleen positiivisen ilmeen päälle ja onnistuu sulalla leppoisuudellaan hurmaamaan. Pysäytyskuva, mieluiten vielä mustavalkoinen, jokapäiväisen ainutlaatuisesta käännekohdasta kahden ihmisen välillä on harvoin tullut vastaan näin toimivana musiikillisena kerrontana. Viipyilevän töksähtelevä laulu saa hyvin vastapainoa pienesti kauniista maalauksesta Kunnes sinut sain -kappaleessa. Reippaammin mutta yhtä lailla akustisvoittoisesti riffittelevä Täällä taas on levyn tukevin raita, Jaakko Kulomaan piano tuo pakettiin sopivasti lisälihasta. Hyväntuulinen ja rento kiireettömyys leimaavat silti yhtä vahvasti energisempääkin jammailua. Levyn päättävä instrumentaali Uudet tuulet jatkaa reippaampaa linjaa ja leyhyttää esiintymislavan verhoja hallitusti sykkivällä potkullaan. Nopat tarjoilee odotetun vahvan ensimmäisen albumin, jossa huteja ei ole, mutta leppoisan otteensa vuoksi raukea leijailu saattaa paikoin jäädä ihon pinnalle sen alle pääsemisen sijaan. Malta sekunti todistaa että yhtyeellä on eväät myös tiivistää timantteja kaavastaan ja loppulevyn reippaus tuo mukavaa menevyyttä kokonaispakettiin. Hyvä.