Tundramatiks: Roinan rodeo

Exogenic

Tundramatiksin vuoden 2006 Kyy pivossa -debyyttiä on tullut kuunneltua yllättävänkin paljon vuosien saatossa, mutta viimeistään kuuden vuoden odotuksen jälkeen soittimessa pyörivä kakkoslevy Roinan rodeo todistaa kuinka epätasainen levy se kaikesta hyvyydestään huolimatta oli. Vaikka levottomuus ja hallittu vinopoljento edelleen kuuluu olennaisesti balkan-soundeja slaavilaiseen kaihoon ja punk-asenteeseen yhdistelevän trion palikkaan, on kakkoslevy huomattavasti tasapainoisempi kokonaisuus, josta löytyy vahvempi punainen lanka. Mutta löytyykö uusia Mantroja, En enneneitä, Tyynejä ja Itkeä ruikuttaa -kiehtovuuksia?

Paljon on muuttunut kuudessa vuodessa. Laulaja-kitaristi-harmonikkamestari Janne Masalin on nykyään ainoa mukana jatkava debyytin aikaisista jäsenistä, eikä bändi ilman Masalinin laulumeuhkausta olisikaan enää Tundramatiks. Silti basisti Mikko Lohenojan ja lyömäsoittimista, marimbasta ja trumpetista vastaavan Ilkka Tolosen kanssakin yhtyeen soundi on yhtä lailla tunnistettavissa, vaikka biisikokonaisuus on selkeästi yhtenäisempi. Sielun veljien jalanjäljillä pyörteilevä tiukka rock-paahto, balkan-svengi ja hallitun äkkiväärä meuhkaus ovat edelleen rakennelman kulmakiviä, ehkä se kesäöiden kaiho on eniten katoamassa oleva luonnonvara yhtyeen soundissa? Vaikka sitäkin edelleen löytyy, kuten vanhaa kansanlaulua lainaavalla päätösraidalla Kun minä kerran kuolen... Tematiikan puolesta saatekirjettä lainaten "nykypäivän postmoderni ähky" on yhtä lailla molemmilla Tundramatiksin levyillä vahvasti läsnä, joskin ehkä Roinan rodeo on enemmän urbaanin vasemmistolainen siinä missä debyytti kurkotti suomalaiseen mielenluonteeseen ajattomammin?

Tundrojen ratsastaessa debyytin varassa on kotimaisessa musiikkikentässä julkaistu useampi menestyneitä balkanilaisen svengin syleilijöitä, etenkin Jätkäjätkät täytyy nostaa esiin. Saman yleisön luulisi innostuvan myös Matiksista, sillä samanlaista irtonaista juurevuutta ja rentoa koukkua on myös Roinan rodeossa ilman Asan tuomaa räp-leimaakin. Rakenteiden puolesta Disco Blanco on vaihtunut Exogeniciin ja nykyajan hengessä myös digijulkaisua on saatavilla.

Menevästi laukkaava ja taatusti keikoilla kuorolauluun viekoitteleva avausraita Yhdes astellaan on suoraviivaisesti asennettaan alleviivaava suvaitsevuusanthem, hiukan samaan henkeen ajatuksena hieno mutta jotenkin opportunistinen kuin ska-yhtye Goonin yhdessä Asan kanssa tekemä Kuka välittäisi - biisinä koukukas mutta jotenkin hiukan väkisin anthem-statukseen rakennettu. Tundramatiks onnistuu olemaan asiassa rennompi, mutta on silti huomattavasti letkeämpi ja enemmän omalla maaperällään kierosti svengaavan Kroisoksen valssin kanssa. Huohottavan painostava Totuuden torvisoittokunta jyrää rockin ja Masalinin mantralaulun tahtiin, mutta kääntää kerrossaan toimivasti hengittävämmän maalausvaihteen päälle. Stadilaisuudessaan itsensä Tuomari Nurmion mieleentuova Purjeet nostan taas jatkaa Masalin-sanailun johdolla, joskin vahvemmalla kertosäkeellä ja hienolla nostatuksella. Unitango Mykkä ainoa on hieno tunnelmointi hissuttelevammin hiippailevalta laidalta.

"Valitse roina... ja lieveilmiöt ei jätä rauhaan", tiivistää Tundramatiks koukuttavalla Roina rauhoittaa -juoksutuksellaan, hitikkäästi rock-riffittelevä ja säkeissään tutun vaaniskeleva Santsaamaan toteaa että "jotta arjen väistäisin, on pakko saada virikkeitä aina vaan" ja taas vauhti kiihtyy. Nykynuoruuden kestämättömään ihannointiin ja molemmista päistä pitenemiseen sukelletaan Nuoruus -raidan väkeväsäröisessä kaahailussa, Janssonin kiusaus jatkaa teinien parissa toisesta näkökulmasta, koulun pihan moporalleissa, lumipalloissa ja kiusaamisessa. Seuraan johtajaa pysähtyy hypnoottisesti pohdiskelemaan kesken ruuhkatulvaa, päätösraita Kun minä kerran kuolen laajentaa samaa asian äärelle pysähtyvää kiireettömyyttä isompiin maalailuihin traditionaalin harteilla. Mikä toimii hienosti levyn lopetuksena niin hitikkäänä biisinä kuin pohdiskelevalla tunnelmallaan. Pitkäksi venähtäneestä tauosta ja monista muutoksista huolimatta yhtye on luonut loogisen jatkumon debyytilleen ja jatkaa vahvaa työtä valitsemallaan tiellä. Joko nyt muutakin kuin kulttimainetta?