The Country Dark: Slaughterhouse Party

Big Money

Olen digannut kuopiolaista The Country Darkia yhtyeen vuoden 2007 EP:stä Deliriumic Sounds From Life´s Other Side lähtien. Vinksahtanut kantribilly kotipolttoisine murhatarinoineen putosi silloin erittäin hyvin myös livenä, eikä ole vaikea uskoa ettei sama virnuileva hilipatihippailu saisi tänä päivänäkin yleisön suupieliä hymyyn. Puoli vuosikymmentä meni kypsytellessä yhtyeen debyyttiä, mutta tässä se nyt lopulta tulee. Jaa miksi niin kauan? Suen haastattelussa (Sue 1/2012) yhtyeen solisti Mika Sonninen toteaa totuuden löytyvän levyn tarinoista. Joten kuunnelkaa sieltä...

Sonnisen kantrin ja psykedelian välimaastoissa meuhkaava vokalisointi on edelleen yhtyeen kulmakiviä, samoin Marko Lukkarisen etäisen kaiutetusta mutaisen särön kautta vikkelään juoksutukseen vaihteleva kitarointi. Torsti Tuovisen nelikielisen rinnalle lyömiin on vaihtunut matkan varrella Jani Korhosen tilalle J-P Hautalampi, joiden molempien lyömätyöskentelyä maistellaan vielä debyytillä. Yhtyeen nykyinen toinen kitaristi Henri Keinänen ei tällä levyllä vielä vaikuta missään roolissa, joten aika monessa mielessä kyseessä on se perinteinen debyytti, alku-uran kokooma. Viiden vuoden takaiselta EP:ltä mukaan on versioitu vielä kaksi raitaa, Liquor & Whoring ja Murderous Hobo.

Iloisella hipalla paketin liikkeelle rykäisevä Run Pedophile nostaa heti hymyn huulelle - jylhän tumman laulun kiekaisut ja Pauliina Ahosen taustalaulu, aiheen hirtehisyys ja svengaava kantribilly rennolla otteella vastaa odotuksiin. Raukeasti, huoletta kuolaten ja humalaisen vinolla askelella liikkuva Human Skin Suit nostaa käyrää entisestään lähes-jodlaavine mausteineen. Sex Acts Whore Call Dirty jatkaa samoissa maailmoissa huomattavasti tiukemmalla hölkällä ja likaisella säröllä. Swamp Mud ei vaihda säröbillyä voodoobluesiin vaan sen verran psykedeelisiin maisemiin että Sonnisen tulkinta tavoittelee paikoin jopa Jim Morrisonin ja The Doorsin The Endin murhaisia maisemia. Mikä sopii hyvin sekä teemaan että vaihteluna kevyemmän aivottomiin rallatuksiin.

Toimivasti Vibrate tärisee jälleen kepeämmin ja irrottelee hyvin niveliä. Jiihaa! Vakavailmeisempi muistelu Abducted sekoittaa keitokseen vielä ulkoavaruuden oliot, mitkä aina toki käyvät vierailemassa juuri hillbillien luona koska "eihän niitä kuitenkaan kukaan usko", kuten Don Rosa on tiivistänyt asiaa Ankkalinnan maailmoissa. Hilipatihippaa -jalat laitetaan taas liikkeelle Good Riddance - Burn In Hellillä, Peeping In The Ladies Room keventää huolettomaan veikeilyyn, vääntäen tarinaa helposti itse kullekin käyvästä väärän vessan valinnasta. Loppupäähän jätetyistä vanhoista tutuista etenkin iloisesti ja menevästi kaheli Murderous Hobo on edelleen ihan tykki - huuliharppumausteinen Liquor & Whoring ei toki sekään joudu häpeilemään joukossa tummassa. Synkeäilmeinen Didn´t Make It To Mexico palauttaa öisen psykedelian ja Morrison/Johnny Cash -jykevyyden, Drug & Booze Abuse rauhoittuu lopuksi verannalle pohdiskelemaan tehtyjä sankaritekoja.

Savolaisretkue on kypsytellyt musiikillista kotipolttoistaan ihan hyvin, touhussa on sopivassa suhteessa irrottelua ja kelailua eikä varsinaisen tylsiä hetkiä tule vastaan. Hyvää kannatti odottaa.