The Amazing: Gentle Stream

Subliminal Sounds

Melkoisen veikeä yhdistelmä tämä Dungen-pioneeri Reine Fisken ja Anna Järvisenkin kanssa musisoineen laulaja-lauluntekijä Christoffer Gunrupin The Amazing. Yhtye julkaisee muutaman vuoden sisällä jo toisen täyspitkänsä ja onpa väliin saatu mahtumaan yksi minialbumikin. Julkaisutahti olisi toki ihan tavanomainen mille tahansa bändille, mutta kohtuullisen hyvä veto kumppanuksilta, joilla taatusti riittää vientiä muuallekin.

Kaksikko on kasannut ympärilleen yhtyeen, joka onnistuu siinä missä moni muu ei. Gentle Stream soi nimensä mukaisesti irtonaisesti ja eteenpäin soljuen ja välillä puoli metriä virran yllä. Silti se soi määrätietoisesti ja juuri oikeanlaisissa raameissa pysyen. Se onnistuu olemaan samanaikaisesti suuria kaaria maalaileva ja silti välttämään pompöösiin spektaakkeliin sortumisen. Välillä sen sävel- ja sovituskieli tuntuu liiankin tutunkuuloiselta, mutta silti sen hypnoottisuus ja soivuuden lempeys onnistuvat pitämään otteessaan.

Gentle Stream on hellää psykedeliaa, folkia, prog-pop-rockia ja elokuvallisia tunnelmakuvia samassa paketissa. Sen hengenheimolaisia ovat Stone Roses, OK Computer ja Crosby, Stills & Nash Wooden Shipsillään. Sen kotimaisia pikkuserkkuja saatettaisiin kaivella Ultramariinin, Liekin ja Pekka Strengin synnyinsijoilta. Populaarimusiikin kaaressa se kulkee ajattomana, mutta kumartaen kunnioituksella 60- ja 70-lukujen suuntaan.

Jos The Amazing olisi koottu yhtään keskinkertaisemmista muusikoista, tai Gentle Streamin äänimaisemaa olisi rakennettu piirunkin ambienssimaisempaan suuntaan, saattaisi tylsistymisen uhka jo kolkutella pihaporteilla. Orgaaninen svengaavuus, sovituskielen huolellisuus ja sydämestä kumpuava rakkaus hyvään soittamiseen kantavat levyä kuitenkin vankoin perustuksin alusta loppuun saakka. Ei siis ihme, että instrumenttien varresta löytyy Moussa Faderan ja Jonas Kullhammarin kaltaisia arvostusta nauttivia jazz-muusikoita.

Jos nyt joihinkin nyansseihin haluaa takertua, olisi tilankäyttöä äänikuvassa voinut varioida vähän enemmän. Etenkin rumpumiksauksessa on liian usein turvauduttu tilamikrofoniratkaisuihin – tai siltä peltien kohina ainakin kuulostaa. Ymmärrän toki, mitkä tällä on levyn yleisen temaattisen soundimaailman kannalta tavoiteltu, mutta pieni teroittaminen tai tiukentaminen olisi jossain kohdin saattanut tehdä terää. Nämä ovat kuitenkin pikkuseikkoja toimivan kokonaisuuden rinnalla.