VSP: The Ultimate Collection Vol. 1

ÄH Management

VSP soittaa oman määritelmänsä mukaan uutta humppaa ("Nump"), mikä turkulaisten tapauksessa tarkoittaa alt-suunnalle kunnioittavasti kumartelevaa pop-musiikkia, jonka vaikutekirjo on laajahko. Latotanssikomppejakin kuullaan, mutta ne orkesterit joihin VSP ensi sijassa vertautuu, löytyvät vähän urbaanimmasta ympäristöstä, indieklubien villapaitanurkkauksesta. Kyse on tanssimusiikista, nössöpoppiin hurahtaneesta maaseutuisesta tunnelmoinnista. Vähän niin kuin jokin ruraali-Red Carpet.

On kuitenkin turha painottaa mitään maalaisuutta, koska se ei ole totta tai pääasia. VSP soittaa nokkelia pop-biisejä, jotka syntyvät hyvästä ja asiaankuuluvan huojuvasta kompista sekä todella tarttuvista melodioista. Soundi syntyy kahdesta akustisesta kitarasta ja orgaanisesta rytmiryhmästä, ja kokonaisuuden täydentää isällisesti poljettu klassinen urku. Tavallaan tuttua, mutta silti tuoreen oloista.

Vuonna 2004 perustettu, mutta välillä vuosia tauolla olleen nelikon ensilevy on riemukas; kuulee, että yhtyeellä on ollut hauskaa. Kompasteluakin toki on, mutta se jää mieleen sympaattisena, eikä laulunkaan ominaissuomalainen lausunta aiheuta liiemmin kakomista. Se vain vahvistaa sitä, että kyse on vähän hölmöstä ja naiivista musiikista, joka on tehty tekemisen tarpeesta. Levy soi vapautuneesti, lauluharmoniat ovat kauniita ja klassista popkaavaa on tuunattu rytmien lisäksi elävillä ja kunnianhimoisilla rakenteilla.

VSP tarjoaa sekä hittejä että huteja, mutta kokonaisuutena tusinan biisin kokoelma The Ultimate Collection Vol. 1 jää positiivisen puolelle. Jos yhtyeen arkistoissa on lisää Howard Hughesin, Parrot Songin tai Airplanen kaltaisia hienonhienoja ja monipuolisia pop-viisuja, voimme vain toivoa että nekin saadaan joskus nauhalle. Maailmassa lienee aina tilaa hyville kitarapop-yhtyeille, joilla on omalaatuinen soundi.