Kashmir: Katalogue 1991-2011

Sony

Kashmir kuuluu siihen harvaan joukkoon bändejä, jotka ovat saaneet David Bowien vierailemaan levyllään. Asiaan lienee vaikuttanut jossain määrin se, että No Balance Palace (2005), Kashmirin viides levy, sattui olemaan Bowien luottomiehen Tony Viscontin tuottama. Ei kuitenkaan voi väheksyä tanskalaisten ansioita: kyseinen levy ei ollut heidän heikoin hetkensä, eikä se kuulu myöskään Viscontin laajan tuottajanuran pohjanoteraauksiin.

Albumi oli kuitenkin jo selkeää siirtymää kohti sitä tasapaksua ja yllätyksetöntä Kashmiria, josta mm. Trespassers (2010) todistaa. Toisinkin olisi voinut käydä: Zitilitesin (2003) näennäisen yksinkertainen, mutta huomaamattoman monella tasolla operoinut, upean avoimesti itseensä käpertynyt aikuishenkinen kitaramusiikki povasi seuraajakseen jopa jonkinlaista juutti-OK Computeria.

Mutta ei tasaisen vauhdin taulukko ollut Kashmirin kohdalla toiminut aiemminkaan. On itse asiassa varsin mielenkiintoista, että yhtyeestä tuli niinkin kuulijaystävällinen ja lempeän pop kitararock-yhtye kuin se sen huippukaudella – Zitilites ja sitä edeltänut The Good Life (1999) – oli. Esikoinen Travelogue (1994) kun oli velkaa lähinnä Seattlelle ja tarkemmin Soundgardenin alkupään levyille. On melkoisen osuva sattuma, että Kashmirin ensiversion nimi oli Nirvana. Raskas bluesrockpohjainen poljento ja röyhkeästi nenään tunkevat bassolinjat jäivät jo kakkoslevy Cruzentialilla (1996) vähemmälle, mutta erityisiä syitä muistella näitä levyjä ei ole.

Kashmirin tilanne kahden epätasaisen levyn jälkeen ei ollut kadehdittava. Tyyli oli pahasti hakusessa, biisipuolen ideaviidakosta puuttui kiteytykset, kokonaisuus oli hapuileva ja onneton, ylijäämäinen. Olisi ymmärretty, jos Kashmir olisi loppunut siihen. Sen sijaan kolmikko löysi kolmessa vuodessa itsensä, ja latasi tiskiin albumin joka ei ollut kuullutkaan yhtyeen ensimmäisiä vuosia vahvasti määrittäneestä tunkkaisesta yliyrittämisestä. The Good Life soi vapautuneesti ja johdonmukaisesti monipuolista, tummasyistä vaihtoehtorockia, ja sisälsi muutamia yhtyeen herkullisimmista biiseistä: Mom In Love, Dad In Space, Make It Grand, Lampshade.

Jatkossa osumia tuli lisää: Zitilitesin Rocket Brothers, Surfing The Warm Industry, The Aftermath, ja No Balace Palacella Kalifornia, Ophelia, The Curse Of Being A Girl. Kashmir vietteli kuulijansa levy levyltä tummemmin keinoin. The Good Lifesta lähtien jokainen levy oli kuin uusi alku, jännittävä mutta tuttu. Reilun kymmenen vuotta mukana ollut koskettimiin keskittynyt multi-instrumentalisti Henrik Lindstrand vei Kasper Eistrupin johtamaa, Mads Tunebjergin ja Asger Techaun muodostamaa yhtyettä kohti alati lempenevää, soft rockimpaa suuntaa.

Katalogue 1991-2011, yhtyeen itsensä valitsemista kappaleista koostuva kahden levyn kokoelma, on hyvä läpileikkaus Kashmirin kahden vuosikymmenen urasta. 32 biisin setti sisältää suurimman osan yhtyeen keskeisistä biiseistä, albumien ulkopuolisia kappaleita, muutaman ennen julkaisemattomankin. Biisivalinnat korostavat kauniisti, kuinka ponnetonta Trespassersin materiaali on, kuinka No Balace Palacen kokonaisuudesta ei pitäisi lohkaista erilleen mitään, kuinka uskomattoman iskeviä Zitilitesin ja The Good Lifen hitit ovat, ja miksi kahden ensimmäisen levyn parhaimmatkaan hetket eivät kerro mitään siitä, että parhaimmillaan Kashmir on aivan yhtä kierosti viekoitteleva tanskalaisvaihtoehto kauneudelle kuin Mew, jonka levyillä David Bowie ei ole vieraillut.