The Beach Boys: SMiLE Sessions (2CD)

EMI

Tässä se nyt viimein on. Kaikkien aikojen kuuluisin ”kadonnut albumi”. Syntyhistoria lienee useimmille vähänkin asiaan vihkiytyneille tuttu. Loistokkaan Pet Soundsin (1966) jälkeen Brian Wilson lähti luomaan yhdessä sanoittaja Van Dyke Parksin kanssa kunnianhimoista konseptialbumia. Tarkoituksena oli lyödä kaikki ällikällä ja haastaa The Beatles Sgt. Pepper Hearts Club Bandeineen.

Uusia hittikappaleita tytöistä, pojista ja lainelaudoista odottanut levy-yhtiö suhtautui epäluuloisesti taiteelliseen projektiin. The Beach Boysin Mike Loven tiedetään suorastaan inhonneen SMiLEa. Liki valmis albumi hyllytettiin loppumetreillä ja paineiden alle musertunut Wilson ajautui vuosiksi painimaan mielenterveysongelmiensa kanssa. Seuraavina vuosina The Beach Boys muuttui levy levyltä demokraattisemmaksi, mutta myös keskinkertaisemmaksi orkesteriksi.

Puhtaasti ennen kuulemattomasta materiaalista nyt julkaistavan SMiLE Sessionsin kohdalla ei voida puhua, sillä useimmat laulut ilmestyivät ripoteltuina yhtyeen myöhemmille albumeille ja epävirallisemmille bootlegeille. Vuonna 2005 Brian Wilson taustayhtyeineen palasi hieman yllättäen materiaalin pariin. Lopputuloksena oli hieno Brian Wilson presents… SmiLE. Vertailu tuohon sinänsä oivalliseen levytykseen on kuitenkin turhaa. Käsillä oleva SMiLE Sessions on the real thing. Äänessä ovat Beach Boysit itse, toteuttamassa johtohahmonsa poikkeuksellista visiota studiossa vuosina -66 ja -67.

Tällaisenaan julkaistuna vuonna 1967 SMiLE olisi ollut uraa uurtava konseptialbumi ja ajan psykedeeliseen henkeen täydellisesti istuva musiikillinen kollaasi. Uskomattoman kekseliästä kokonaisuutta kuunnellessa käy kiusallisen selväksi miten lähelle valmistumistaan mittava projekti aikoinaan eteni. Kunpa vain Brian Wilson olisi saanut riittävästi ulkopuolista tukea visionsa teoksen viimeistelyyn ja julkaisuun!

Kokonaisuudesta on vaikeata irrottaa Wouldn’t It Be Nicen tai God Only Knowsin kaltaisia yksittäisiä helmiä, lukuun ottamatta loppuun sijoitettua legendaarista Good Vibrationsia. Enemmänkin on kysymys yhdestä pitkästä sikermänomaisesta barokkipop-sirkuksesta, joka saa nimensä mukaisesti hymyilemään. Ennen kaikkea SMiLE on mykistävä näyte Brian Wilsonin kyvystä kirjoittaa ajattomia melodioita ja täydellisiä lauluharmonioita. Jo alkusoittona toimiva Our Prayer nostaa ihokarvat pystyyn. Cabin Essence ja etenkin Surf’s Up pursuavat sellaista mielikuvituksellisten sovitusideoiden ja huumaavien melodiakulkujen ilotulitusta, että on todella vaikeata keksiä samaan kykenevää nykypäivän yhtyettä tai artistia.

Maestro Wilsonin ote ei herpaannu hetkeksikään. Kokonaisuutta palvelevan täsmällisyyden ja johdonmukaisuuden voi aistia sellaisissakin näennäisesti kaoottisissa katkelmissa kuin Workshop ja Fire (Mrs. O’Leary’s Cow). Erityismaininnan ansaitsevat toki muutkin rantapojat; Dennis Wilson, Carl Wilson, Mike Love, Al Jardine ja Bruce Johnston laulavat täydellisesti yhteen. Oman aikansa parhaista amerikkalaisista sessiomuusikoista kasattu taustayhtye puolestaan suoriutuu taidokkaasti kunnianhimoisista sovituksista.

Tätäkin herkkua on tarjolla useissa eri formaateissa. Keskivertokuluttajan kukkarolle sopivimmassa kahden levyn versiossa varsinaisen albumin lisäksi seuraillaan kappaleiden rakentelua studiossa ja vaihtoehtoisia ottoja. Esimerkiksi Our Prayerin harjoittelua kuunnellessa oikeastaan vasta oivaltaa miten haastavasta materiaalista onkaan kysymys. Good Vibrationsin sessioista kuultavassa koosteessa voi halutessaan syventyä klassikkolaulun yksityiskohtiin. Tärkeimmäksi hetkeksi nousee kuitenkin Brian Wilsonin yksinkertainen, pianovetoinen demo Surf’s Upista; kuten kaikki laadukas ja ajaton musiikki, myös Brian Wilsonin sävellykset toimivat äärimmilleen riisuttuina versioina.