Fleshpress: Acid Mouth Strangulation

Svart

Ahdistavan aitoon menoon perustuva sludge ynnä muut kokeellisemmat metallin lajit tuntuvat olevan kovassa huudossa. En ihmettelisi, jos asia olisi vastalauseenomaisesti sidoksissa sisäsiistiltä ja sopuisalta tuntuvaan kotimaisen metallin kulkusuuntaan - siinä missä pitkätukkaisten tiluttajien levyt soivat epäinhimilliseksi hinkatun kärpäspaperin tavoin, on sludge taipuvaista sisäänpäinkääntyneeseen mutaiseen ruhjontaan ja keskittymiskykyä piinaavaan arvaamattomuuteen. Aiheeseen viehtyneitä bändejä vain tuntuu olevan jo niin paljon ettei ikinä voi olla varma mitä tuleman pitää. Toisinaan pään työntäminen pimeään reikään palkitsee, toisinaan ei. Lahtelainen Fleshpress tarjoilee kolmen biisin opuksen, joka hämmentää, haastaa ja eritoten palkitsee.

90-luvun lopulta asti toimineen orkesterin viides pitkäsoitto seikkailee kolkosti tunnelmoivan jumittelun ja hälyisän doomin äärellä, kääntyilee kipinöivästi blackin suuntaan eikä juurikaan kuuntele kappalerakenteita koskevia sääntöjä. Pitkään meuhkanneen bändin ominaissoundi rakentuu tukevan kitaravallin ja ponnekkaan lyömäsoitintyöskentelyn ympärille. Vokalisti Markon raastava ääntely toimii kuin iljettävän aterian viimeisenä lisukkeena – tunnelman puolesta tässä pöydässä tekisi mieli tukehtua pöytäliinaan.

Kokonaisuuden kompaktius, tunnelman yhtenäisyys ja biisien johdonmukaisesti toisistaan erottuvat perimmäiset luonteet tekevät Fleshpressistä sludgen parissa harvinaislaatuisen monipuolisen bändin. Se paljastaa itsestään joka kuuntelukerralla juuri tarpeeksi toisistaan eroavia kerroksia pitääkseen mielenkiinnon virkeänä, mutta onnistuu samalla pysyttelemään etäisenä ja mystisenä hämmästelyn kohteena. Fleshpress on onnistunut tekemään levyn, jonka puhki kuunteleminen on todella vaikeaa. Tämä todettakoon kehuksi.

Kirkkaasti soiva kaaos on kruunattu asianmukaisen ahdistavalla, mutta samalla hyvin kiehtovalla kansitaiteella, jonka osittaisesta ansiosta johtuen pätevät 36 minuuttia kestävä retki tuntuu kiinnostavalta - jopa luontevalta - lähestyä, mikä tuntuu oudolta jonkinlaiseksi psykedelis-okkultistiseksi black sludgeksi genremääritelmältään tiivistyvän levyn yhteydessä. Sehän on vähän kuin Twin Peaksin Black Lodge, missä pahuus ja sen salaisuus asustavat! Heiheiheiheinytnytnytnyt...