Ghost Of Void: Bag Of Bones

Omakustanne

Kangasalalaisen laulaja-lauluntekijä-kitaristi Aarne Rajalahden ja italialaisen laulaja-lauluntekijä Jacques Pedrettin yhteisen yhtyeen Ghost Of Voidin omakustanteinen debyyttialbumi Bag Of Bones pyrkii suorilta yhtyeen Sgt. Pepperiksi - ei niinkään musiikillaan kuin monipuolisuudellaan. Pyrkimys tehdä erilaisia mutta linjakkaita kappaleita onnistuu ihan kelvollisesti, vaikkei samanlaista klassikko-asemaa ei edes tavoitella kuin mitä Beatlesin legendaarisella sillisalaatilla. Pitkällä aikajanalla Suomessa ja Italiassa nauhoiteltu Bag Of Bones on nimenomaan duo-levy, jossa ei soita vakinaista bändiä. Silti kyse ei ole pelkästä pienestä näppäilystä, vaan levyllä soittaa kaikkiaan 11 vierailevaa muusikkoa, kuten bassossa Jalavan Samuli Pyykkönen, paikoin lyömissä Sister Flossakin rumpaloinut Antti "Nossi" Kaistinen sekä huilisti Rea Metsähonkala. Miksauksen on hoitanut monesta yhteydestä tuttu Jani Riihimäki. Ei siis mitään demonäpertelyä, vaan pitkään hiottua ja tarkkaan mietittyä lauluntekijäpoppia, jossa kaikuu niin 60-lukuinen kitararock, indiepop kuin folk-sävyt.

Vaikka edellinen kappale päättyi toteamukseen ei demonäpertelyä, on Bag Of Bonesilla muutamassa kohtaa tekemistä jopa nuotissa pysymisen kanssa. Ei kuitenkaan onneksi pääasiallisella solistilla Pedrettillä. Ja muutenkin pieni horjuvuus ja enemmän tunteella kuin kliinisellä puhtaudella toteutus pukee kappaleiden kokonaisuutta, kuten esimerkiksi avausraidalla Dennis Bag Bones (Part 1), jossa huilu ja taustalaulut välillä hakevat toisiaan melkoisesti. Näppäilevä kiireettömyys ja huilun ohella Jaakko Ketojan sellon ja Samu Salon koskettimien käyttö mausteena toimii hyvin. Kepeä vispilätahti ja hempeä huilu jatkavat oivallisesti myös On My Mind (Fine Fine Fine):lla. Lotta Helénin laulu on myös erittäin viehättävää kuultavaa. Wah wah-rokkaavampi F.A.R tuo ilmeeseen jotain Peter Gabrielmaista svengiä, Give Up pysähtyy jälleen näppäilyyn mutta nousee sellon voimin komeaan kaareen. Pedrettin laulu on perushyvää - eli ei sinänsä erotu vastaavanlaisen musiikin tekijöiden lukuisasta joukosta mutta toimii sulavasti yhtyeen musiikin kanssa yhteen. Kantavuuttakin löytyy, mutta ennen muuta Ghost Of Voidin näppäilevä näkemys on se vahvin lenkki.

Jalkakin innostuu paikoittain polkemaan, vaikka esimerkiksi Get Upin tahdinpito on enemmän raukeaa iltapäivän hymyilyä kuin todellista rokkipotkua. Sellaiseenkin toki ylletään biisin loppupuolella. Reipas mutta riisuttu Song For You jatkaa samalla energialla, mutta pelkän sähkökitaran ja sellon varassa. Oikeastaan pelkistetympi instrumentaatio sopii erittäin hyvin Pedrettin ja Rajalahden visioon, eli moisia voisi jatkossa hyödyntää enemmänkin? Don´t You (Want To Be Saved) on pienellä funk-mausteellaan jopa munakas, nuotionäppäilyyn pelkistetty, duo-laulettu Not Afraid vahvistaa peukkua pelkistämisen puolesta. Pieni on tässäkin kohtaa kaunista. Dennis Bag Bones (Part 2) svengaa pienesti rokaten hyvällä koukulla, päätösraita Come A Man tuo pakettiin harmonikan ja tuplaa Lotta Helénin taustalaulut monessa biisissä taustoissa vaikuttavan Giulio Belzerin äänellä, kasvattaen kokonaisuutta taitavasti ilman että biisi kadottaa Pedrettin laulutulkintaa keskiöstään.

Kaiken kaikkiaan Bag Of Bones on toimiva ja lupaava debyytti ja Ghost Of Void mielenkiintoinen ja tervetullut tulokas näppäilypopin kentälle. Silti, vaikka toteutus on mukavan vaihteleva ja monessa kohtaa koukukas, ei levy vielä saa ihan kaikkea tiristettyä irti lupauksistaan. Visio on maukas ja tyylikäs ja sitä toteutetaan hyvin. Silti biisikynän pitää vielä teroittua ennen kuin Ghost Of Void on todellinen Nimi kartalla.