Lisa Hannigan: Passenger

PIAS

Damien Ricen levyiltä ja kiertueilta soolouralle ponnahtanut Lisa Hannigan tekee ajatonta pop-musiikkia. Irlantilaisnaisen tuotanto on popeimmillaan (lauluääntä myöten) luultavissa erheellisesti Katie Meluan musiikiksi. Herkempi ja rauhallisempi yleisote heivaa sen kuitenkin enemmän alternative/indie-osaston suuntaan.

Hanniganin toinen albumi Passenger pyörii löyhästi määritellen folkin ympärillä, vaikka Homen, Knotsin ja What’ll I Don kaltaiset ripeämmät ja soundillisesti isommat palat vievätkin kokonaisuutta levyn alkupuolella hieman toiseen suuntaan. Tämän albumin myötä laulaja-lauluntekijä ottaa tukevan jalansijan oman musiikkityylinsä kärkiosaajien joukossa.

Passenger ei sisällä unohtumattomia klassikoita, mutta Hanniganin lauluääni ja tulkintakyvyt pelastavat paljon. Hiukan yllättäen henkilökohtaiset suosikit löytyvät herkemmältä osastolta. Paper House viiltää sormeen ah niin riipaisevan paperihaavan muistelemalla menneisyyden ihmissuhdetta, joka ei kuitenkaan koskaan lopullisesti kuole. Vuoden hauskimpiin musavideoihin kuuluva Safe Travels, (Don’t Die) on yhtä aikaa hauska ja koskettava ilman kuvaakin, eikä vähiten tahallisen kömpelöiden riimiensä ansiosta.

Mutta sitten tulee se mutta. Rallatuspuolelta Knots jää ajan myötä ensikuuntelua ohuemmaksi eikä albumin keskiosaa lukuun ottamatta laulut aiheuta suuriakaan ahaa-elämyksiä. Hanniganilla on kyllä potentiaalia, vaikka hänen melodiansa eivät aivan kuolemattomia olekaan. Tämän vuoksi arvosana kuitenkin pyöristyy alaspäin, sillä lauluista tässä on kuitenkin loppupeleissä kyse. Kannattaa silti kuunnella.