Rise to Remain: City of Vultures

EMI

Vaikka metalcoren suosio on selkeästi laskenut sitten kovimman Trivium-innostuksen, riittää alalle edelleen uusia tulijoita tasaisena virtana. Näihin lukeutuu myös brittiläinen Rise to Remain, jonka esikkolevy City of Vultures näkee nyt päivänvalon. Vasta vuodesta 2008 toiminnassa ollut kvintetti on saavuttanut paljon lyhyessä ajassa: maailmanlaajuisesti julkaistun debyytin lisäksi Rise To Remainin saavutuksiin mahtuu lukuisia parhaan tulokkaan palkintoja sekä kiertue Iron Maidenin lämppärinä. Nokkela lukija saattaakin arvata, ettei näiden kahden bändin solistien yhteinen sukunimi ole pelkkää sattumaa.

Metalcoren ongelmana on kautta pienen historiansa ollut se, että harva yhtye on todella onnistunut lisäämään genreen mitään uutta. Niin ei tee myöskään Rise to Remain, oikeastaan päinvastoin. Metallica-henkisen orkestroidun intron jälkeen seuraa kymmenen raitaa kikkailevia rumpukuvioita, tuskaisia kertosäkeitä ja yleistä kitaraharmonioiden sekasotkua. Vokaaliosuudet ovat tuttua ja turvallista örinän ja puhtaan laulun vuorottelua, ja pakolliset emo-rääkäisytkin hyökkäävät juuri samalla tavalla, kuin likipitäen jokaisella muulla genren julkaisulla viimeiseen viiteen vuoteen. Turha toki rikkoa kaavaa, jos se toimii, mutta entä jos se ei toimi? Rise to Remainin pahin ongelma ovat yksinkertaisesti huonot sävellykset. Levyn riffit on dyykattu suoraan Bullet for My Valentinen ylijäämälaarista, eivätkä nokkamies Austin Dickinsonin runsaasti viljelemät hoilausmelodiat löydä millään muotoaan.

Kotimaassaan Rise to Remain on kaikesta huolimatta kerännyt suitsutusta monessakin varteenotettavassa metallimediassa. Liekö syynä sitten vanhan kunnon sisäänpäin vetäminen, sillä musiikillisia perusteita moiselle on vaikea keksiä. Kaiken kaikkiaan City of Vultures on niin täydellisen keskinkertainen levy, ettei useampikaan kuuntelukerta onnistu jättämään minkäänlaista muistijälkeä.