Pop Will Eat Itself: New Noise Designed By a Sadist

Cooking Vinyl

Pop Will Eat Itself eli nopean ja värikkään elämän 80- ja 90-lukujen taitteessa, jättäen jälkeensä viisi merkkipaaluiksi luokiteltavaa pitkäsoittoa. Noilla albumeilla britit yhdistivät rockin, industrialin, popin, skan, punkin ja ties minkä muun palasia toisiinsa, innostaen The Prodigyn ja Nine Inch Nailsin kaltaisia nimiä kokeilemaan rohkeasti ja etsimään rajojaan. Vuonna 2005 bändin ydinkaksikko Graham Crabb ja Clint Mansell toi bändin takaisin lavoille, ja mukana oli tuolloin myös jo ensimmäisellä albumilla soittanut Richard March. Kyseinen paluu kuihtui muutaman keikan jälkeen kasaan, mutta vokalisti Crabb ei osaa näemmä antaa periksi. PWEI vuosimallia 2011 onkin rakentunut täysin laulajan ympärille, eikä muita vanhoja jäseniä ole enää mukana.

Mitä siis saamme puolittaiselta legendalta, ja onko koko paluu tarpeen?

Vastaukset näihin kysymyksiin eivät ole miehistönsä uudistaneelle bändille kovinkaan mieleisiä. Harmillista kyllä PWEI:n kehitys on pysähtynyt lähes täysin ja tuore albumi on kuin aikamatka 90-luvun Britanniaan. Kappaleissa kuullaan kaikkea mahdollista, ja usein äänikerroksia on enemmän kuin Garbagella pahimmillaan, mutta se todellinen liekki tuntuu puuttuvan koko touhusta. Täysin uudistuneen bändin olisi kannattanut unohtaa menneet, ja lähteä etsimään uutta soundiaan, mutta siihen rohkeus ei ole riittänyt. Studiossa kappaleista on kasvatettu kaupan päälle vielä niin massiivisia tekeleitä, että useissa kohdin laulu/huuto hukkuu soitinmeren sekaan, mikä vetää lyriikoiltakin maton jalkojen alta.

On tuoreella kiekolla silti hetkensäkin. Raivoisa punk-metallipurkaus Chaos & Mayhem, sekä teräviä piikkejä tosi-tv:n suuntaan viskova Nosebleeder Turbo TV ovat nipun laadukkaimmat kappaleet, joista kumpikin on muuten osittain lähtöisin bändin aiempien jäsenten kynistä. Tämä yksistään kertonee jo sen, ettei riveistä poistunutta taitoa ja näkemystä ole pystytty korvaamaan täydennysjäsenillä.

New Noise Designed By a Sadist on musiikkihistoriallisena kaikuna mielenkiintoinen, mutta bändiin vasta nyt tutustuvien kannattaisi ehkä aloittaa kuuntelu sieltä 90-luvun taitteen kiekoista.