Wasara: Kaiken kauniin loppu

Firebox

Debyyttilevynsä julkaissut Lohjalainen Wasara soittaa omien sanojensa mukaan ’melodista mutta raskasta rockmetallia’, laulukielen ollessa Suomi. Viisimiehinen bändi soittaa vieläpä kolmen kitaran voimin, joten äänivalleissa kyllä löytyy. Tiedän että tämä kaikki ei välttämättä kuulosta hyvälle, sillä puhuttaessa tästä genrestä tällaisella kokoonpanolla leijuu taustalla aina Timo Rautiaisen ryhmän haamu. Wasara onnistuu kuitenkin välttämään miltei kaikki karikot, ja kuulostamaan vain ja ainoastaan omalta itseltään. Jos tässä pitäisi osoittaa se eniten vaikutteita antanut suunta, kääntäisin osoittavan sormen Rautiaisen sijasta varhaisen CMX:n puoleen.

Esikoinen alkaa hieman harhaanjohtavasti Type O Negative -tyyppisellä konesurina introlla. Ensimmäinen kappale Pohjaton on antaa kuitenkin nopeasti oikean suunnan tulevalle kolmelle vartille. Särökitarariffiin perustuva kappale karkailee silloin tällöin rauhallisesta kehyksestään, pysyen kuitenkin jatkuvasti hyvin lieassa. Vokalisointityyli vaihtelee voimakkaasti aina puhtaasta laulusta korinaan ja murinaan. Toisena kuultava singlebiisi Kivisade muistuttaa ehkä eniten suomimetallin suuria nimiä, kappale on puolinopea ja aivan rikollisen tarttuva. En ihmettelisi vaikka tällä irtoaisi radiosoittoakin, sillä hittipotentiaali on aivan ilmeinen.

Alkuun hieman yksitoikkoiselta kuulostava Kaiken kauniin loppu osoittautuu muutaman kuuntelukerran jälkeen hyvinkin monipuoliseksi levyksi. Runttausosastoa löytyy siinä missä hieman seesteisempääkin menoa, kuitenkin niin että levy on onnistunut kokonaisuus. Punainen lanka ei oikeastaan katoa kuin Osa minua –kappaleessa, jonka olemassaololle en ole onnistunut vieläkään löytämään syytä. Huippukohdiksi voisi nimetä em. Kivisateen lisäksi, levyn jälkipuoliskolla olevan kappalekolmikon Kutsu pimeään – Sinulle – Hullu spitaalinen. Tämä kolmikko on myös oiva näyte materiaalin monipuolisuudesta sekä yhteensopivuudesta. Kun kolmikon ensimmäinen biisi on alkuun hyvinkin rauhallinen herkistely synkkääkin synkemmästä aiheesta, on seuraava kappale puolestaan monta astetta rankempi rutistus rakkauden kyvystä satuttaa. Trion viimeinen raita onkin sitten jo aivan täyttä HC-paahtoa, kuten nimestäkin voi jo päätellä.

Wasara on onnistunut pyöräyttämään vahvan debyytin, joka antaa lupauksia vieläkin paremmasta. Tiukka panostus omaan linjaan, ja ehkä vielä aavistuksen rohkeammat ratkaisut sovituksissa, ja sen pitäisi olla siinä – ja jo nyt ryhmä kepittää suurimman osan genrensä bändeistä. Livenä bändi toimii mielestäni vielä astetta paremmin kuin levyllä, joten jos ryhmä on keikalla jossain lähettyvillä niin menkäähän ihmeessä katsomaan.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 20.08.2004:

Pisteet:

tätä minä rakastan......auttaa kestämään elämän valheellisuuden. helpottaa tietää etten sittenkään ole ainoa.