Julkaistu: 05.07.2003
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Leipä
Nirvana -covereilla noin kahdeksisen vuotta sitten aloitellut Candy Cane kuuluu Tampereen seudun pitkäikäisimpiin vaihtoehtobändiprojekteihin. Angstiseksi alternativerockiksikin haukuttua materiaalia on saatu kuultavaksi kolmella kasettidemolla ja yhdellä split-eepeellä, tuorein Thankless on bändin kolmas oma eepee. Muutaman keikan kokemuksella ja kuunnellessa vuoden 2002 loppupuolella julkaistua eepeetä CC:n omaleimaisimmaksi piirteeksi nousee ilman muuta laulaja-kitaristi Marko Neumanin miltei naisellisen naukuva lauluääni, joka usein etenkin keikoilla yltyy myös melkoiseen ruoskaärjyntään. Ainakin Thanklessillä tuota ruoskaa kuullaan vain Rope To Hang Onin lopussa, annoksena joka on levykuuntelussa juuri sopiva. Koko levyn tai edes biisin verran en pelkkää ruoskaa jaksaisikaan kuunnella.
Täytyy myöntää, että Thankless ylittää kaikki odotukset, mitä liven perusteella bändiltä odotin. Yllättävän popisti soivat kappaleet vakuuttavat tarttuvuudellaan, kitaravalleilla ja toimivalla yhteissoitolla. Toki etenkin tuota viimeksi mainittua sopii odottaakin näinkin iäkkäältä bändiltä. Kun avausraita (Hello) People menee sukeltaessa Canen maailmaan, kakkosraita Feels Too Good When You’re Gone nousee melkein hitin asemaan tarttuvalla kerrolla ja miltei positiivisella äänimaailmallaan. I fed my hopes, for too long
Samoilla miltei hymyn huulille nostavilla tunnelmilla jatkaa jo mainittu Rope To Hang On. Tempo on rauhallinen, vaikka Markon ja Miikan kitarat pitävätkin junnauksellaan yllä vauhtia. Kuten tyyliin kuuluu. Lopussa nouseva ruoska tuo vasta kolmannen biisin lopulla kuulijan korviin sitä raivoa, joka oikeastaan koko ajan väijyy musiikin pinnan alla. Päätösraidasta Ego-Mail nousee mieleen jotenkin kierosti Smashing Pumpkins, vaikkei biisissä juuri mitään kurpitsabändin ominaisuuksia olekaan. Ehkä ne kitarat ja jotain Markon laulussa...Hmm.
Vaikka kaikilla Canen jäsenillä tuntuu riitävän muitakin soittoprojekteja, muusta elämästä puhumattakaan, kannattaa bändiin ilman muuta edelleen kärsivällisesti panostaa. Sen verran toimivaa materiaalia tämä neljän biisin kokonaisuus sisältää, että voisin nostaa sen yhtä lailla kotimaisen vaihtoehtorockin kärkikastiin kuin esimerkiksi Lapkon ja Sergion tuoreen materiaalin. Ei tämä bändi turhan takia ollut lämmittelemässä Fugazia!
Tamperelainen nelikko junnaili debyytillään Leave Me Out (2005) säröisen indierockin maailmoissa. Marko Neumanin naukuvasta raivokkaaseen vaihteleva laulu kuorruttaa intensiivisesti paahtavaa soittoa. Vuoden 2007 Fay-ra-Doowra-albumin myötä yhtye siirtyi äkkivääremmän metalliseen suuntaan ja Jaulan (2009) kohdalla mopo oli karannut jo käsien ulottumattomiin.
Linkki:
myspace.com/bastoncinodizucchero
(Päivitetty 3.2.2011)
Kommenttien keskiarvo:
-niks.