G-ODD: Code To Rebuilding Machinery

Omakustanne

Oululainen elektro-garage-pop-blues-tiesmitä-trio G-ODD julkisti edellisen levynsä Innergalactical Fuzz vain puoli vuotta takaperin. Riittääkö yhtyeellä siinä määrin luovuutta, että netissä yhtyeen kotisivuilla vapaasti ladattavissa olevalle uudelle albumille Code To Rebuilding Machinery riittää alusta loppuun vahvaa materiaalia vai alkaako kiivas julkaisupolitiikka nakertaa tasoa?

Kyllä ja ei. Code To... ei missään mielessä ole huono tai tylsä levy mutta edellisen levyn kanssa näistä olisi voinut yhteensä saada jo melkoisen kultakimpaleen karsimalla tykeimmät raidat yhden kannen alle. Laiskasta leijailusta jylhään huohotukseen nouseva Empty Space onnistuu yhdistämään korkean kaaren melko vaivattomasti kiireettömyyteen. Kronologisesti etenevän albumin teemana on saatteen mukaan eristäytyminen, maanisuus, depressio, vapauden kaipuu ja toivon pilkahdus ja kaikki mainitut on toki löydettävissä - niin kuin varmaan suurimmasta osasta tänä vuonna julkaistuista albumeista. Silti G-ODDin tapa käsitellä aiheitaan on mukavan irtonainen ja oudolla tavalla kiehtova. Harmittoman oloisen hitikäs Spider vaihtuu uneliaan äänitapetin kautta White Desert High´n raukeaan sykkeeseen ja eteerisen kauniisiin kaariin, josta yhtye yltää kipakampaankin särömurinaan. Lähes-intrumentaalilla nimibiisillä kestää puolet pituudestaan päästä liikkeelle, mutta intensiteetti ja draaman kaari toimii silti hyvin. Vaikka G-ODD kurottelee moniin suuntiin, ei se kuitenkaan suotta haahuile vaan perustelee tekojaan kohtuullisen hyvin.

Vaikka monisävyinen punainen lanka ei ehkä karkaakaan kolmikon näpeistä, olisi jo pituudeltaan mutta myös imagoltaan massiivisen ja monisyidestään huolimatta hitikkään Can You See The Light / I Can´t See Itin ja hölmöntarttuvan päätöksen Good Morning Human Kindin kaltaisia tyhmänkin herättäviä in-your-face -koukkuja hyvä olla enemmän. Levyn puolivälin Option Of Suicide / Down katoaa eniten tarkoituksettomaan häröilyyn, josta kipakka King Of The World onneksi nostaa käyrän hienosti. Biisin uneliaan trippi-reggaehtava kertsi yhdessä päällekäyvien säkeiden kanssa muodostaa yhden levyn parhaista hetkistä. Rutisevan blues-munakkaasti polkeva Burning Machine Blues / Free on myös mainio. Levyn loppupuoli peseekin lopulta alkupään ja nostaa levyn edellistä parempaan loppusummaan - kaikesta häröilystään huolimatta. Ja juuri siksi.