Club Merano: High Road

Exogenic

Kehtaisikohan nyt puhua superryhm�st�? T�m� kotoisessa musiikkikent�ss�mme hieman hassulta kalskahtava termi kun tulee High Roadin muusikkoluetteloa l�pilukiessa mieleen. Toisaalta t�ss� maassa kaikki ovat tehneet kaikkea kaikkien kanssa, eik� hommaan ole sen kummemmin tarvinnut huomioita kiinnitt��. Superryhm�-termin konnotaatiokaan ei aina ole ollut se kaikkien positiivisin � siis ainakaan tapauksissa, joissa dinosauriset mahtiegot ovat koettaneet l�yt�� sit� kuuluisaa yhteist� s�velt� toistensa nuottiviivastoilta. T�ll� kertaa kasassa on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen tekij�joukko, ett� taustojakin on kaiketi hieman syyt� valaista.

Club Merano on ensisijaisesti Accu- ja Heads & Bodies -biisinikkari Harpovin (Harri V�yrynen) ja h�nen poikansa Sebastian Bisso Mifflinin yhteisproduktio. Instrumenttien varteen on valjastettu valiojoukko muusikoita Sami Kuoppam�est�, Jussi Jaakonahon ja Abdissa �Mamba� Assefan kautta Leri Leskiseen. Ja nyt anteeksi: teit� muitakin on monta! Niin monta live- ja levykokoonpanot yhteenlaskettuna, ett� luettelomaisuuden v�ltt��kseni, neuvon kiinnostuneita tutustumaan yhtyeen biografiaan tarkemmin levyn tai internetin ihmeellisen maailman avulla. My�s studiotiskin taakse on pesiytynyt mielenkiintoinen nimi: Pepe Delux� -mies James Spectrum (Jari Salo) kun on levyn persoonallista ��nimaisemaa ollut rakentamassa.

Club Meranoa olisi helppo syytt�� pelk�ksi terapia- tai hullutteluprojektiksi, ellei biisej� yksinkertaisesti teht�isi niin kunnianhimoisesti. High Road on rehellisesti progea ja se on sit� ennen kaikkea termin 70-lukulaisesssa alkuper�ismerkityksess�. Mutta: se ei ole sit� pastissinomaisesti, ei itsetarkoituksellisen ylikoukukkaasti tai edes jonkin tietyn tyylipiirteen kulmaan nojaten. Sen selkeimm�t yhtyeelliset yhtym�kohdat linkittyv�t jonnekin Wigwamin, Yesin, Kersantti Pippuri -Beatlesin ja satiirikko Frank Zapan v�limaastoon. J�lkimm�iselt� se on kaapannut ennen kaikkea tavan olla musiikissaan: iloitella, kujeilla ja heitt�� karkkikaupan kitsch-hyllyst� sopivia koristeita kakkua kuorruttamaan.

Olisi kuitenkin v��rin m��ritell� High Roadin sis�lt�kielt�, saati sen muodollisia rakenteita pelkkiin edelt�viin esimerkkeihin nojaten. Club Meranon esikoinen ammentaa yht��lt� Jaakko Salon Uuno Turhapuro -teematiikasta ja Ennio Morriconen italo-western-estetiikasta kuin Bollywood-musikaaleistakin. Sen orkestraatiossa ja s�velkieless� on paikoin kaikuja jopa Kerkko Koskisen kaltaisen s�velt�j�n maneereista, joskin Koskinenkin kaiketi kuunnellut Salonsa aikanaan huolellisesti. High Roadilla matkustettaessa koukataan Kaakkois-Aasian kautta Himalajalle, k�yd��n v�lill� kuuntelemassa Teppo M�kysen lukuisia jazz-produktioita, hivuttaudutaan kohti The Mutantsien psykedelia-garagea ja havisutetaan henkil�kohtaisia historian siipi� tanssittavan rytmimusiikin maailmassa.

Kappaletasolla liikutaan Orbit Voyagen kaltaisesta elokuvallisesta viihdemusiikista Medley 1970:n popmaisen beatlemanian kautta Thamelin eeppiseen ja vahvaan psykedelia-progeen. Harpovin laulusta on tehty instrumentti instrumenttien joukossa vokoodereine, efektointeine kaikkineen. Se on ennemminkin anonymisoidun et��nnytetty� kuin subjektiivisen tulkitsevaa. Jos laulusoundista nyt jotain yhtym�kohtia hakee, tulee mieleen joku Demis Roussos�n kaltainen Kreikan falsettilahja progen ja euroviisumatrikkeleiden sivustoille. T�m�kin on osa High Roadin harkittua estetiikkaa. T�t� samaa estetiikka tukee osaltaan my�s tietoisen halvann�k�inen kansigrafiikka.

J��n mielenkiintolla odottamaan, millaisen vastaanoton Club Merano saa. Noustaanko High Roadin psykedeelisell� soundimaailmalla yleis�suosiossa von Hertzenin veljeskatraan astetta selke�mm�n perinteit� kunnioittavan uusprogen rinnalle, vai j��k� kuvio pienten marginaalipiirien tai per�ti muusikoiden sis�piirin diggailun kohteeksi? Ainakin puitteet niin artisti- kuin ammattitaitopuolellakin ovat kohdallaan.