Ryan Adams: Ashes & Fire

PAX AM

1990-luvun puolivälin tienoilla musiikillisen uransa aloittanut Ryan Adams tunnetaan tuotteliaana miehenä. Whiskeytownin solistina esiin nousseen ja sittemmin soolouralla menestystä niittäneen Adamsin tuore Ashes & Fire on jo niin mones julkaisu, että laskuissa on mennyt jo ajat sitten sekaisin. Studioalbumeita lienee päälle 15, ja kun summaan lisätään vielä EP:t ja muut pikkulevyt, liikutaan reilusti kahdenkymmenen tuolla puolen.

Täytyy tunnustaa, ettei muutaman tuskastuttavan epätasaisen kiekon jälkeen Adamsin tekemisiä ole tullut seurattua suurennuslasin kanssa. Odotuksiin nähden Ashes & Fire onkin mukava yllätys. Albumi on tasapainoinen ja ehjä kokonaisuus - kaikki määreitä, joita suurimpaan osaan Adamsin soololevyistä ei ole voinut liittää.

Hämärähkön alt-country-genren johtohahmoihin 2000-luvun alussa kuuluneen Adamsin tekemisistä on jo hyvän aikaa voinut jättää alt-etuliitteen huoletta pois. Sama koskee myös Ashes & Firea, joka on täynnä perinnetietoista, klassista, ammattimaista ja melodista himmailucountrya. Sävellykset kulkevat tuttuja reittejä pitkin, ja sovitukset jousineen ja korvia hivelevine stemmalauluineen ovat viimeisen päälle. Eikä soittopuolestakaan jaksa sen kummemmin inistä, asialla kun on Benmont Tenchin ja Norah Jonesin kaltaisia ammattilaisia. Tekstit ovat puolestaan niin paatoksellista ja siirappista lemmenlurinaa, että välillä pitää oikein tarkistaa, onko tekijätiedoissa Adamsin edessä R. vai B.

Periaatteessa Ashes & Fire on aivan keskinkertaista peruskauraa, mutta yksi tekijä erottaa albumin kymmenistä jenkkiradioissa soivista keskitien countrytähdistä. Se on Adamsin ihon alle menevä tulkinta. Haavoittuvalla raspilla vaikeroiva Adams kuulostaa olevan kappaleiden kanssa niin tosissaan, että ennalta-arvattavat sävelkulut ja höpsöt lyriikat antaa anteeksi. Eniten sydämeen käyvät Come Home sekä I Love You But I Don't Know What to Say, mutta myös kaikki muut sävellykset puolustavat paikkaansa kunnialla.