Acid Elephant: Guerilla Drive Valley

Omakustanne

Ikävän harvoin yhtyeet kuulostavat nimiltään. Onneksi on kuitenkin Acid Elephantin kaltaisia bändejä. Happonorsu tuli yllekirjoittaneen posliinikauppaan sellaisella ryminällä, että kun aloin päästä suhailun makuun, lopettivat sekä soittimet että levyt yhteistyönsä. Eivät kuin seinään, vaan hitaan kivuliaasti ääntelehtien, aivan kuin kyseessä olisi aavikolle kuolemaan jätetty kasetti. Sopivaa.

Guerilla Drive Valley on äänitetty yhdessä päivässä. Se koostuu enimmäkseen stoner-auran takaa tuikkivasta, laahaavasta ja huojuvan raskaasta rockmusiikista, joka on yhtä paljon velkaa Melvinsin sludgelle kuin Nirvanan popimmalle ilmaisulle. Basso pörisee, rummut paukkuvat ja kolisevat kuin Keijo Q:ta ulostava Affe Forsman eikä kitarastakaan ole sulosointuja haettu.

Porilaisen Acid Elephantin esikoislevystä voi helposti noukkia liudan virheitä tai puutteita, joita ilman se voisi olla parempi levy. Soundit ovat neuvottelupöydän puolesta riippuen raa'at tai hiomattomat, vokalisointi on paikoin ponnetonta, biisejä olisi voinut viimeistellä ja niin edelleen. Mutta hinkkaamisella on haittapuolensakin, jos yhtyeen mielettömän laiskanletkeä ja tehokas groove siksi jäisi turhan vähälle huomiolle.

Trion vahvuudet on helppo huomata sekä alle kolme minuuttia pumppaavasta Prejudicesista että yli vartin kestävästä Truckfighting/Knives of Gonorrheasta: Acid Elephantin taapertaminen on raskasta ja hapokasta, intensiteetti on hyvä läpi levyn, yhtyedynamiikka toimii hienosti, ja tällaisen studioliven perusteella tekee mieli kuulla mitä lavalla tapahtuu.

Guerilla Drive Valley on hetkittäin aivan vastustamaton, kun soittajat antavat toisilleen tilaa ja tekevät yksin yhdessä; hetkittäin yhtye tuntuu vielä hakevan parasta tapaa itseilmaisuun. Acid Elephant on silti todella lupaava yhtye, jonka seuraavia siirtoja odotan innolla. Kyllä länsirannikkolla osataan.