Golden Kanine: Scissors & Happiness

Glitterhouse

Indierockia ja -folkia soittava malmölainen Golden Kanine sai Scissors & Happiness -debyyttinsä ulos vuonna 2009. Tuhannen kappaleen painos levisi menestyksekkäästi Saksan ja Skandinavian markkinoille, ja yhtye siirtyi eteenpäin. Kakkosalbumi Oh Woe!:n aiemmin tänä vuonna julkaissut levy-yhtiö Glitterhouse Records havaitsi maailmassa olevan vääryyden, ja pyrkii nyt korjaamaan asian ensialbumin uudelleenjulkaisulla.

Ja miksipä ei korjaisi, Scissors & Happiness sisältää taiten tehtyä musiikkia. Alunperin rockia räiminyt Golden Kanine löysi debyytilleen puhaltimet, mandoliinit sekä rauhaisan melankolian. Menneisyydestä muistuttaa intensiteetti, joka aika ajoin tiivistyy melko kovaääniseksikin metakaksi. ”Melankolia” voisi olla Edellistä edeltävässä virkkeessä mainitun litanian kursivoitavaksi valittava sana. Jos tarkempaa määritelmää puristettaisiin peukaloruuvilla ulos arvostelijasta, väittäisin Golden Kaninen harjoittavan ”musiikin kehityksestä perillä olevaa hyvin suoritettua modernia kikkailumelankoliaa”.

Tätä puoltaa se, että Golden Kanine listaa vaikuttajikseen muun muassa Modest Mousen, Songs: Ohian, Will Oldhamin ja Wolf Paraden kaltaisia tekijöitä. Ensinmainittu tuleekin ensimmäisenä mieleen malmölaisten musiikista; levyn avaavan A World to Saven voisi hyvin laulaa Isaac Brock. Ei sillä, että Andreas Olrog muistuttaisi äänenkäytöltään Modest Mouse -nokkamiestä, sävellys vain on melko suoraan Brockin porukan verstaalta. Olisi jopa häiritsevän paljon, elleivät taidolla sokeroidut vasket muuttaisi kappaleen kurssia piirun verran toiseen suuntaan.

Taitoa Golden Kaninalla riittää. Sovitukset ovat monipuolisia eikä soitto horju, ja kappaleita on selvästi mietitty kimpassa. Yhtye vaikuttaa kuitenkin jollain tapaa sisäsiistiltä, ylivuotavasta melankoliasta huolimatta. Scissors & Happiness suorastaan pursuaa tunteikkuutta, mutta jättää olon epäilyttävän viileäksi. En aivan usko siihen suruun, jota Golden Kanine yrittää välittää.

Ehkä se johtuu siitä, että levy äänitettiin erään Ruotsin suurimman rock-klubin yläkerrassa. Katuelämä ja baarien äänet eivät kai luo oikeaa ambienssia sisäänpäinkääntyneen melankolian puristamiseksi, mene ja tiedä. Tokko sillä on edes väliä, bändi kun kertoo toiveensa olevan ihmisten saaminen sekä kyyneliin että tanssilattialle. Voin hyvin kuvitella näin tapahtuvan erään Ruotsin suurimman rock-klubin lattialla.