The War on Drugs: Slave Ambient

Secretly Canadian

Slave Ambient kaappaa salakavalasti mukaan pehmeälle matkalleen. Kun fade-inillä sisään ajava motorik-komppi, nestemäiset kitarapunokset, taustalla omia reittejään liitävä psykedeliasurina ja Adam Granducielin dylanimaisen lakoninen äänenkäyttö saavat kuulijasta otteen reilun puolen minuutin kohdalla, on selvää, ettei tästä kyydistä tee mieli hypätä pois. Toisella pitkäsoitollaan entistä pakottomammalta kuulostava The War on Drugs tuntuisi myös olevan täysin välinpitämätön sen suhteen, onko kukaan kyydissä.

The War on Drugs ei varsinaisesti ole yhtye, joka tullaan muistamaan laulunkirjoittamistaidoistaan. Ilmavasti ja rikkaasti tuotetun soundin takana oleva kappalemateriaali nousisi tuskin toisessa yhteydessä (lue: alituotettuna) näin kepeään liitoon. Ensimmäiset tuntemukset Slave Ambientista ovatkin varsin primäärejä. Tuntuu yksinkertaisesti hyvältä, kun tasaisesti tikkaavaa, muhkeaksi tuotettua ja hypnoottisen yksinkertaista soitantoa sävytetään otteilla Springsteenin, Pettyn ja Dylanin tyylioppaista, kuten eräällä levyn avainteoksella, raukean krautilla Your Love Is Calling My Namella.

Kovin montaa kappaletta Slave Ambientilta tuskin tulee soitettua nuotiokitaraversiona. Poikkeuksista terävin on levyn puolivälissä The Animator -välikkeen surinan jälkeen hiipivä Come to the City. Kappale suorastaan vaatii suurta areenaa ympärilleen. En yleensä pidä reprise-tyylisestä toistosta, mutta muutamaa raitaa myöhemmin kuultava instrumentaaliserkku City Reprise 12 toimii – ja luultavasti vielä paremmin livenä, jolloin pontevaa soundia toivon mukaan terästetään lasereilla, savuilla ja muilla tuiki tarpeellisilla visuaaleilla. Enemmän Slave Ambientilla on kuitenkin kyse soundista kuin varsinaisesti kappaleista.

The War on Drugsin tekosissa on jotain samaa kuin Ariel Pinkin ja Smith Westernsin musiikissa. Kukin näistä suht tuoreista yhtyeistä plokkaa rock-musiikin historiasta aineksia ja pusertaa ne indie-suodattimen läpi. Tuloksena on rikasta mutta utuista soundia ja sattumilla rikastettua vaikutesoppaa. Kyse ei liene ironiasta vaan historian tuntemisesta ja sen hyväksikäytöstä. Niin tai näin, minä nautin kyydistä.