Anomus: Anomus

Omakustanne

Pelk�st��n digitaalisessa muodossa debyyttialbuminsa marraskuussa julkaiseva, omien sanojensa mukaan progressiivista post suomirockia soittava Anomus ei ole ensimm�ist� kertaa desibeli.netin luupin alla. Suomirockista kohti progempaa ilmaisua kasvaneelta yhtyeelt� toivottiin rajojen rikkomista, liek� "uusi genre" nyt sitten vastaus huutoon?

Akustista kitarakomppia polveilevaan ja vauhdistaan huolimatta viipyilev��n jylh�valliseen paahtoon yhdistelev� avausraita Harhasanat on toki mielenkiintoinen mutta siit� j�� uupumaan melodinen imu. Tuntuu silt� ett� biisi olisi vaikuttavampi instrumentaalisena, taitavien soitto-osuuksien kollaasina kuin laulua korostavana suomirockin melodian palvonnassa. Eih�n se toki ole mik��n tavoite sin�ns�, mutta toki laulutulkinnan pit�isi vastata soitto-osuuksien polveilevaan huutoon jonkinlaisella virtuositeetilla. Kyll� Toni Tikkanen laulupestins� hoitaa ihan hyvin, ei siin� mit��n. Mutta jokin ytimek�s viimeinen tiristys kokonaisuudesta viel� uupuu. Zeitgeist onnistuu vastaamaan t�h�n tarpeeseen paremmin, laulun kohdatessa soiton polveilevuuden paremmin. Sit� post -maailmaa alkaa tulla vastaan enemm�n vasta viipyilev�sti sykkiv�n Kaipaus, kuuletko? -kappaleen kohdalla, jonka kompastuskiveksi j�� hiukan liiallinenkin haahuilu sen saman paikan p��ll�. Keskiv�lin kasvatettu kiihdyttely ja siit� pys�htyminen on tosin hienosti toteutettu ja lopussaan kappale tavoittaa jotain Ultramariinimaista pop-heleytt�. Mik� on hieno juttu.

Jykev�sti huohottava My�hemmin syksyll� osaa samoin hienosti pys�ytt�� ja vastapainottaa kevyemm�ll� puolella. 22:42 paljastaa leijailevammilla osuuksillaan ett� laulun varassa Anomus ei viel� vakuuta, mutta heviin asti polveileva soitto on yhtyeen johtot�hti. Edes YUPmaiseen vinokieroiluun l�htiess��n Tikkasen ��nenk�ytt� ei vakuuta, vaikka se yhdess� soiton kanssa tasapainottaakin kappaleita toimivasti. Liian sekavaksi l�htiess��n soittokin muuttuu hiukan v�kin�iseksi "taiteiluksi" ja erikoisuuden tavoitteluksi biisin kustannuksella, johon sudenkuoppaan yhtye meinaa suistua biisin lopulla. �lk�� luopuko siit� suomirock-mollimelodiasta, se tuo touhuun yll�tt�v�ll� tavalla vieh�tyst�, vaikka lajityyppin� sin�ns� kuuluukin niihin kaikkein v�s�ht�neimpiin.

Singlejulkaisu Musta ruoho on toisaalta yll�tt�v� valinta esittelykappaleeksi, on se loppujen lopuksi sen verran sekava ja hakeva kokonaisuus eik� yhtyeen soittopolveilu tahdo p��st� kunnolla esille. �lk�� my�sk��n luottako liikaa siihen suomirockiin, siell� pit�� olla se progen yll�tysmomentti vahvasti mukana. Onneksi t�m�kin kappale lopussaan lis�� p�kk�� pes��n, vaikkakin hiukan j�yk�sti. Rauhallisesti akustisella n�pp�ilypolveilulla alkava Varsova vakuuttaa keskittyneisyydell��n ja kaikesta notkahtelustaan huolimatta harmonisella ilmeell��n. T�ss� Anomus onnistuu k�ytt�m��n polveiluaan onnistuneesti mausteena eik� niink��n mausta polveiluaan suomirockilla kuten valtaosalla kappaleista. Selke� onnistuminen t�lt� laidalta. Syd�menly�ntej� jatkaa hiukan samaa, mutta kasvaa kuitenkin isommaksi. Vaikka kappale ei hylk�� kevyemp�� otettaan melodiasta, se ei vieh�t� ihan samalla tavalla kuin edelt�j�ns�. P��t�sraita Dionysos luottaa kylmemp��n ja jykev�mp��n progemaalailuun, johon Tikkasen laulun toteava tasaisuus sopii hyvin.

Anomus ei ��rip�iss��n saavuta niin CMXn kuin Ultramariinin herkkyytt� mutta parhaimmillaan sen elementit yhtyv�t melkoisen kiehtovasti. Jatkossa kaavasta pit�isi sitten vuolla viel� ne timantit. joissa kaaos ja harmonia kohtaavat viel�kin perustellummin ja perusteellisemmin.