Airbag: All Rights Removed

Karisma

Matkustaessani tässä eräänä aamuna työpaikalleni, oli ympäristössä juuri sellainen lapsuuden mystinen syysvire. Tiedättehän, tyyni usvainen horisontti, jonka kankaalle kaupungin tornit ja puiden profiilit luovat siluettiaan. Ja se kontrasti! Loppusyksyn lehtien viimeinen väriloisto vielä aamunsynkkää taivasta vasten. Tämä aistielämys olisi jo itsessään ollut riittävä värisyttämään kauttaaltaan väsynyttä mielentilaani. Silti: kuin kauaksi pakenevan kurkiauran etäinen huuto, sinetöi All Rights Removedin eteerisesti leijaileva tunnelmaproge lähes hurmoksellisuuteen päätyneen kokemukseni.

No, oliko pateettista? Yliromantisoitua? Superlatiivien supermarket? Ehkäpä, mutta joskus ne paljon puhutut elementit vaan loksahtavat kohdalleen, eikä lopputulosta tarvitsee sen kummemmin selitellä. Antiikin aristoteelista kauneuskäsitystä siteeratakseni: ”Kauneus on yhteys moninaisuudessa.”. Mahtipontisia sanoja, mutta sitä on crescendo-osissaan myös All Rights Removedin musiikki. Ja ihan samaan hengenvetoon haurasta, herkkää ja synkästä tematiikastaan huolimatta rauhoittavaakin. Yhtye, joka lainaa sumeilematta niin Pink Floydilta kuin Brave-levyn Marillioniltakin ja onnistuu siinä sivussa kuulostamaan ennen muuta itseltään, saa pastissisuutensa anteeksi; etenkin jos lopputuloksena on näinkin miellyttävää annettavaa. Aina ei nimittäin tarvitse keksiä sitä kuuluisaa pyörää uudestaan, tavoittaakseen jotain oleellista tunnelmakuvien luomisessa. Tällöin kyse on pikemminkin sovituksellis-tuotannollisesta kyvykkyydestä, taidosta valmistaa maukas ateria niistä aineksista, mitä kaapista sattuu sillä hetkellä löytymään.

Niin musiikillisesti kuin lyyris-teemallisestikin All Rights Removed kuulostaa jopa vanhalta kunnon konseptialbumilta. Näin ei yhtyeen antamien haastattelujen mukaan kuitenkaan ole, vaikka tietty punainen lanka tarinankerrontaa sitookin. Sävellyksellisesti liikutaan pitkälti yhtenäisessä rakennekielessä, joka ilmenee mm. siinä, ettei sävellajivaihdoksissa rajuja irtiottoja tehdä. Tämä on toki osa harkittua dramaturgiaa, mutta paikoin on vaikea välttyä tietyltä yksipuolisuuden tunteelta. Ilmiö korostuu etenkin laulumelodioiden kuljetuksessa, jota kompensoi kuitenkin persoonallinen ääni, hyvä laulutapa ja kyky tulkinnalliseen syvyyteen.

Airbagin vahvuuksiin on luettava sen kyky olla tarvittaessa myös rehellisesti ja melankolisesti pop. Etenkin The Bridge tuo paikoin mieleen jopa kotoisen ShamRainimme. Ei hassumpaa! Sen vastapainoina eeppiset Light Them All Up ja kolmiosainen, lähes parikymmenminuuttinen Homesick antavat kyllä progenälkäisillekin tyylikkäästi sitä ihteään. Vahvuudeksi on luettava myös yhtyeen kyky erottua juuri sen karvan verran esikuviensa äänimaisemallisesta perinnöstä. Vaikka kitaroiden solistiset puheenvuorot ovat paikoin liiankin tutunkuuloisia, on säestävälle sointupuolelle löydetty mukava, omaa identiteettiä luova soundi. Sinänsä onnistuneesti toimiville synaratkaisuille, olisin toivonut paikoin suurempaakin roolia. Tilaa ainakin olisi ollut, tai vähän vaihtoehtoisesti sovittamalla sitä olisi ollut tehtävissä.

Kokonaisuutena All Rights Removed on tasapainoinen ja taiten tehty levy, joka tavoittaa tunnelmansa: oikeassa hetkessä todellinen napakymppi, satunnaiskuuntelussakin varsin mukiinmenevä. Levy on norjalaisyhtyeen toinen pitkäsoitto ja asettaa odottavan kysymyksen: jos Airbag saa kolmannelle albumilleen edes vähän lisää moniulotteisuutta ja uskaltaa kolistella karsinansa reunoja aavistuksen rohkeammin, voi kyseessä olla todellinen tajunnanräjäyttäjä. Niin suotuisten tähtimerkkien alla yhtye vaeltaa jo nyt.