Still Corners: Creatures Of An Hour

Sub Pop

Still Corners herättää nopeasti mielenkiinnon. Creatures Of An Hour ei ole mikään normaalirakenteinen bändilevy, vaan pikemminkin soundtrack ilman mitään tiettyä elokuvaa pohjanaan. Sen haaveilevan dreampopin voi heti kuvitella mihin tahansa synkkätunnelmaiseen taide-elokuvaan sille hetkelle, kun kaikki toivo on hiipumassa. Toisinaan pilkahtelee pieniä ilonhetkiä (The White Season), mutta vain ohikiitäviä. I Wrote In Blood ja Velveteen palauttavat arjen tasolle karkaillet ajatukset takaisin karmeisiin painajaisiin.

Normaalia bändityöskentelyä alkaa kuitenkin jo nopeasti kaipaamaan. Pian ensivaikutelman jälkeen olo alkaa olla kuin juttelisi vinksahtaneen tutkijan kanssa, joka ajattelee lähtökohtaisesti kaikkeen omalla mielenkiintoisen kierolla tavallaan, mutta ei osaa esittää pään sisältään ajatuksia kellekään muulle johdonmukaisesti saatikka kiinnostavasti. Creatures Of An Ourin esiintyjistä ja laajemmista melodiakaarista ei juuri saa otetta, kun hauraan tunnelman luonnin tieltä on häivytetty taka-alalle kaikki muu. Kappaleet ovat kuin lyhyitä unia, jotka unohtuvat pian herätyksen jälkeen.

Soundiratkaisutkin alkavat muutaman kuuntelun jälkeen häiritä. Kakkosraita Circulars hakee elektrojankutuksellaan viimeisimmän Portisheadin taajuuksia mutta jää kovin munattomaksi. Into The Treesin c-osa tuo bassokuvionsa johdattelemana mukavasti mieleen Massive Attackin, mutta samalla hetkellä koko albumin mitassa ärsyttävät muoviset rumpusoundit muistuttavat olemassaolostaan entistä ikävämmin. Tessa Murrayn enkelimäinen laulu instrumenttina muiden joukossa viehättää tovin, mutta koska levyllä kaikki muukin vilahtaa vain haalean synkkänä ohi, kaipaisi kuiskailulle jotain vaihtoehtoja.

Seuraavaa virkettä ei kannata lukea, jos haluat säilyttää jännityksen loppuun asti. Cuckoo ja Endless Summer saavat hyräilemään ja viihdyttävät, mutta ellet ole äärimmäisen säikky, niiden jälkeen ei tapahdu yhtään mitään.

On ikävä lytätä artistia, joka selvästi nauttii tekemästään ja tekee musiikkia vain taiteellisista lähtökohdista. Still Corners on vain liian sisällä omassa maailmassaan. Bändin ulkopuolisen toimijan painava sana kokonaisuuden kehittämisestä ja punaisesta langasta puuttuu. Sub Popin julkaisuissa tätä on esiintynyt viime aikoina valitettavan usein.