Savaging Spires: Savaging Spires

Critical Heights

Ilmeisesti brittiläisen Savaging Spiresin eponyymi debyytti ei tekijöistään paljoa paljasta, paitsi tekijäkaksikon (nainen ja mies) ilmeisen kiinnostuksen happo-folkiin. Savaging Spires osoittaa tuntevansa sekä perinteitä että tietävänsä, mitä tyylilajin parissa tänä päivänä puuhataan.

Levyn materiaali on yhtyeen omien sanojen mukaan nauhoitettu livenä, kahden mikrofonin äärellä improvisoiden, mitäkin käteen sattuvaa soitinta tapaillen. On kappaleita, joilla on rakennetta, ja on äänikollaaseja, jotka liikkuvat vapaasti. Pakkopaitoja ei ole selkeämmin alun ja lopun sisäistäneissä biiseissäkään. Mutta herää kysymys, kuinka paljon esimerkiksi kauniista Bending The Rules Of Timesta on luotu miksauspöydässä melodian noustessa hälyäänien keskeltä niin selkeästi esiin. Väliäkö tuolla.

Savaging Spires on harmoniaa ja epävirettä. Improvisointi tekee musiikista irtonaista ja rentoa. Ulosanti on toisaalta myös hallittua, fiilistely rajoittuu malliin yksi kappale = yksi tunnelma. Kakofonia ja meteli loistavat poissaolollaan, vaikka sähkökitaraa vähän kuritetaankin. Eteerinen laulu, hönkäily, kumman tahansa, jää yleensä päällimmäiseksi.

Yhtye ei itse myönnä saaneensa vaikutteita mistään, mutta laiskemmillakin korvilla löytyy yhtymäkohtia. Vashti Bunyan lienee tuttu siinä missä Animal Collectivekin. Suomalaisesta näkökulmasta pillien, kellopelien, jousien ja ihmisäänien muodostama yhteisö tuo mieleen useamman Fonalille levyttäneen artistin.

Savaging Spires on pääosin hyvin kaunis levy. Päämäärätön leijailu kollaasien parissa avartaa, mutta ei tunnu kaksikon parhaalta puolelta. Tehokkaimmin vaikuttavat biisit – Photographic Memory, Bending The Rules Of Times, Messenger – ovat vain modernia folk-musiikkia. Savaging Spires kaikuu yhtä lailla keskiaikaisten linnojen ja keväisesti höyryävien brittiläisten nummien kuin viime viikon kokeellisen folkin yhdistyksen tapaamisen jälkiä.