Wounded love
Ranskalainen Dark Sanctuary ammentaa musiikkiinsa vaikutteita keskiajasta ja klassisesta musiikista, kuuluen jonnekin dark wawen, art-gothicin ja ambientin tuntumaan. Vaikka tämä kaava kuulostaa jo loppuun kalutulta onnistuu ranskalais-kuusikko taikomaan musiikistaan äärimmäisen omaleimaista ja ihastuttavan kaunista.
Vaikka en aluksi ymmärtänyt Dame Pandoran laulamista ranskankielisistä lyriikoista tuon taivaallista, kuulostivat ne oitis ihanilta korviini. Kitaristi / kosketinsoittaja Arkdae, jonka yhden miehen projektina Dark Sanctuary aikanaan aloitti, vastaa toisen kitaristi / kosketinsoittaja Hylgaryssin kanssa kaikista sävellyksistä. Basisti / perkussionisti Sombre C˙r on puolestaan vastuussa kaikista sanoituksista, joiden englanninkieliset käännökset löytyvät yhtyeen kotisivuilta. Yhtyeeseen kuuluvat myös viulistit Marguerite sekä Eliane, jotka tuovat taitavalla soitollaan oman vahvan leimansa äänimaailmaan.
Kappaleet toteutetaan pääosin koskettimien sekä erilaisten kitaroiden ja viulujen voimin, ja vain silloin tällöin basso, rummut ja/tai perkussiot astuvat esiin. Äänivallit nousevat harvoin suuriksi, sillä toteutuksessa uskotaan useammin kauneuteen kuin voimaan. Marco Kehrenin matalan möreä ääni (hän EI örise) tuo siellä täällä monimuotoisuutta lauluun. Tämä täydentää juuri sopivasti puolestaan Dame Pandoran kantavaa puhdasta ääntä, jota hän käyttää erittäin monipuolisesti ja taitavasti.
Dark Sanctuaryn musiikki on luotu niitä hiljaisia, sateisia sunnuntai-iltapäiviä varten jolloin koko maailma tuntuu hetkeksi pysähtyneen. Levyltä ei oikein voi, eikä tarvitsekaan, irrottaa yhtään kappaletta erikseen, kyseessä on teos jota ei voi pilkkoa. Erittäin kaunista musiikkia ihmisille joilla on joskus reilu tunti aikaa uhrattavana hienosta musiikista nauttimiseen.
Linkki: Dark Sanctuary
Päivämäärä: 18.06.2003
Lukukertoja: 1374