Mariachi El Bronx: Mariachi El Bronx (II)

Wichita

Joulukuussa Helsingin Nosturiin on luvassa verevää torventuuttausta. Los Angelesissä vuonna 2002 perustettu punkrock-yhtye Bronx julkaisi kolmannen albuminsa yhteydessä myös levyllisen mariachi-musiikkia Mariachi El Bronx -nimen alla. Nyt on vuorossa toinen kattaus tätä mielettömän leppoisasti svengaavaa meksikolaista, viuluihin, trumpetteihin ja latinalaisiin kitaransukuisiin soittimiin pohjautuvaa musiikkia. Eli älkää antako kannen hämätä - tässä ei ole kyse mistään bling blingistä vaan kunnon pölyisestä sombrero-meiningistä.

Paha sanoa, kuinka taitavia Bronxin pojat ovat hardcore-punkinsa parissa? Ainakin sen verran hyviä että levytyssopimus on syntynyt ison firman kanssa (Island Def Jam). Jos mariachi-levytykset ovat mielettömän soundimaailman ohella näinkin vahvalla biisimateriaalilla varustettuja, pitänee emobändiinkin tutustua. Mariachi El Bronxin kakkosella moni asia on raiteillaan - hyvät biisit, idearikas mutta juuria kunnioittava instrumentaatio ja ilmavan leppoisa tunnelma. Matt Caughthranin ääni sopii vielä meksikolais-henkeen sujuvasti, tuoden siihen englanninkielisine lauluineen sen verran länsimaista leimaa että etniseen musiikinlajin lähestyminen helpottuu entisestään pohjolan tallaajallekin.

Heti avausraita 48 Roses pistää rennosti punttiin vibaa mollivoittoisella pyörteellään. Trumpetit vuolevat hunajaa ja viulujen vingutuksessa on klassisesta Meksiko-folkistaan huolimatta sopivasti rosoisuutta - vaikka soitossa ei sinänsä ole punkin päällekäyvyyttä, on menossa ehkä punk-taustasta johtuen äärimmäisen koukukas piilevä takapotku ja turhia kiristelemätön irtonaisuus. Parhaimmillaan Bronxit ovat kuitenkin letkeimmissä kohdissa, kuten raukeasti hymyilevässä mutta silti energisessä Great Providerissa. Vaikka se ei biisinä ehkä ole levyn parhaita, on se tunnelmaltaan levyn onnistuneimpia hetkiä. Revolution Girls lisää edellisen kaavaan vielä erittäin koukukkaan biisin ja nouseekin levyn palkintosijoille.

Haikea Fallen luo hienosti tunnelmaa, muttei hienoista jousikaaristaan huolimatta nouse aivan edellisten tasolle. Toki rauhallisempi puoli luo toimivasti vastapainoa kipakammalle pyörteelle. Pienesti hilipatihumppaava Norteno Lights on jälleen erinomainen, samoin Mariachi Reyna De Los Angelesillä vahvistettu yhtyeen instrumentaalinen nimibiisi Mariachi El Bronx. Levyn parhaat tuuttaukset.

Kaikkiaan kahdentoista raidan kokonaisuus ei missään kohtaa lopahda, mutta erityismaininnan arvoinen on vielä ainakin valoisasta ulkoasustaan huolimatta yllättävän surullisella pohjavireellä varustettu Matador. Koska Everything Dies on yhtä lailla kaihoisan kiireetön ja jopa alakuloinen, on päätösraita Spread Thin odotetusti hiukan pirteämpi. Levyn loppupuoli on silti keskimäärin hitaampi kuin alku, mikä jättää vielä pienen toiveen kunnon loppurytistyksestä - jos sellaista sanaa voi näin letkeän fiilistelyn kohdalla käyttää...

Olisiko ensi kesän Ilosaaren Rentolavan kiinnityksen aika?