Disease of the Nation: The Rudum

Inverse

Jo demoillaan varsin kypsältä kuulostanut Disease of the Nation on tehnyt perustellun loikan albumimittaan. The Rudum jatkaa samoilla laadukkailla urilla kuin edeltäjänsä, mutta suurin yllätysmomentti on jo käytetty.

Vuoden 2009 Dawn of the Dead Age -demolla lappeenrantalaisyhtye pääsi yllättämään puun takaa kiehtovalla yhdistelmällä tarttuvia pop-melodioita ja raskasta grind-sahausta. Bändin tiukka, yhä äärimmäisempiä sävyjä saanut soitto vakuuttaa edelleen, mutta aivan samanlaista innostuksen puuskaa yhtye ei saa enää aikaan.

DOTN:n vahvuudet ovat edelleen ääripäiden yhdistelyssä, monipuolisissa vaikutteissa ja silmäkulman pilkkeessä. Yhtyeen lanseeraama carneval metal kuvaa tyyliä hyvin, sillä genresekoittelu on paikoin räikeääkin. Löytyy metallin eri alalajia blackista deathiin, eeppisiä melodioita, valssi- ja sambakomppausta ja ties mitä. Vaikka keitos kuulostaa kummalliselta, on punainen lanka koko ajan yhtyeen käsissä.

The Rudumin sanoitusten fokuksena on edelleen ihmisen typeryys, mutta vieläkään kommentointi ei tärkeistä aiheista huolimatta oikein vakuuta. Uutena aluevaltauksena yhtye esittelee muutaman suomenkielisen kappaleen, jotka toimivat lyriikoiden osalta hieman paremmin. Erityisesti albumin päättävä hieno Kansakunnan tauti tuo mieleen kitaristi Kai-Pekka Kangasmäen toisen yhtyeen Stam1nan edellisalbumin teemat.

Uudelleen äänitettyjä edellisdemojen kappaleita ja uutta materiaalia yhteen kokoava The Rudum on hyvä albumi, mutta tuntuu silti pieneltä pettymykseltä. Rikkaista vaikutteista huolimatta yhtyeen kaava on liian helposti ennakoitavissa. Rajulla rytyytyksellä alkavia ja melodiseen kertosäkeeseen johtavia kappaleita on kertakaikkiaan liikaa. Edellisdemon Josefin kaltainen slovari olisi saanut albumin hengittämään aivan eri tavalla.