Koljosen tiekiista: No Sleep 'til Konela

Longplay Music

Koljosen tiekiista julkaisee ensimmäisen albuminsa jälkeen live-levyn. Oletus on siis se, että live-meininki on jotain niin hienoa, että se on syystäkin talletettava jälkipolville. Viikate-miesten Fakta homma -tv-sarjaan ja erityisesti sen Aulis-hahmoon perustuvien hc-punk-hassuttelujen pitäisi aueta paremmin kun yhtye pääsee ilmaisemaan itseään Kouvolan House of Rockin lavalle, perjantai-iltana, oikeaan mielentilaan itsensä säätäneen yleisön eteen. Eihän punkin ydintä studiossa luoda ja sitä rataa.

Esikuvina ovat, Auliksen lisäksi, selvästi olleet genren suurmiehet. Terveet kädet, Radiopuhelimien alkupään tuotanto ja muut suomalaiset kiihtyvällä tahdilla pieksevät punkkarit ja post-punkkarit tulevat esille esimerkiksi kymmensekuntisessa Juu, näin o! -kappaleessa, joka onkin niin hassu, että se saadaan kuulla peräti neljä kertaa (toki yleisön toivomuksesta). Herrat ovat pukeutuneet kansikuvissa läskipukuihin telkkariesikuvansa mukaisesti. Sekin on hassua tai ainakin sellaiseksi tarkoitettua. Kaurapuuro polttelee (mennen tullen) taas on ihan mainio kipale, mutta siksi että pitää sisällään sellaisen riffin, jonka olen aivan varmasti kuullut yhden - tai tusinan - toisenkin suomalaisen punk-yhtyeen tuotannossa. Konela ja Saab taas pitää sisällään enemmänkin (ihan pätevää) Aulis-imitaatiota ja on kahden ja puolen minuutin mitassaan selvää progeilua, albumin mieleenpainuvinta antia.

Yleisö höpöttää bändin kanssa vapaasti ja välispiikkejä on paljon. Huulenheitto on asiaankuuluvan huonoa ja tunnelma on ilahduttavan rento, mutta kun albumin pituudesta noin puolet menee paskanjauhantaan alkaa siihen useilla kuunteluilla syystäkin kyllästyä, erityisesti kun höpinöitä ei ole laitettu erillisille raidoille kappaleista. Näin kuunnellessa voisi helposti ohjelmoida pulputukset erikseen oikeasta musiikista. Toisaalta kappaleet itsessään eivät ole mielikuvituksellisinta tarjontaa mitä genrestä löytyy, vaan kaikessa on enemmänkin pastissinmakua kuin todellista fiilistä. Lopetuksena kuultava Käkimassaa on kuitenkin ihan jees, mukana rallateltava biisi.

Koljosen tiekiistan musiikki ei kokonaisuutena valitettavasti ole mukaansa tempaavaa. Se on huumorisisällöstään huolimatta muodoltaan niin sanotusti vakavaa punkia ja vakavaksi musiikiksi se on liian ideatonta ja siitä uupuu aggressiota. Pilke silmäkulmassa tuntuu enemmänkin ivailulta genreä kohtaan kuin sen todelliselta arvostamiselta, nololta hassuttelulta kaljanjuonnin lomassa, joka on yhdestä huonosta vitsistä levinnyt aivan liian isoksi projektiksi. Kaiken kaikkiaan 25 minuutin levy tuntuu lyhyyteensäkin nähden aivan liian pitkältä. Jos yhtyeen ensimmäinen albumi kuitenkin iski, voinee live-levyäkin suositella varauksetta, muut musiikinystävät välttäkööt.