MIR: Nothing But Sound (EP)

Omakustanne

MIR esittelee itsensä vaihtoehtorockista ja -metallista aineksensa ammentavaksi rockyhtyeeksi. Bändi on julkaissut aiemmin kolme demoa ja nyt Nothing But Sound -EP:n myötä otetaan pari askelta kohti isompia kuvioita: Tämän kuuden biisin kiekon on äänittänyt ja miksannut Matti Lötjönen, ja masteroinnista vastaa mm. Katatonian, Soilworkin ja Opethin taustalla häärinyt Jens Bogren. MIR on tämän julkaisun myötä halunnut lyödä kaiken peliin.

Jo kaksi ensimmäistä raitaa, Sky High ja nimikkobiisi Nothing but Sound, osoittavat että MIR heittää kehiin pääasiassa hyvinkin monimuotoisia kappaleita. Biiseissä ei välttämättä ole suoranaisesti huutavia kertosäkeitä ja niistä voi alkuun olla vaikea saada otetta. Yksi kuuntelukerta ei varmuudella avaa tämänkaltaisten sävellysten saloja riittävästi. Beyond the Wasteland nousee esiin jo helppoudellaan: tätä kuunnellessa jalka vipattaa ja biisi on selkeästi kokonaisuuden helpoimmin lähestyttävä kappale. Rerun taas tarjoilee muun muassa hyvän kuuloista ja hienosti toimivaa bassotunnelmointia. Out of Context on 3.43-kestollaan EP:n lyhin biisi. Heti alussa huomion kiinnittävät astetta aggressiivisemmat kitarat, ja biisi osoittautuukin selvästi metalliosastolle nojaavaksi ralliksi. Myös vokaaliosasto on vedetty aggressiivisella otteella, jopa karjuen. Kitarasoolo biisissä on toimiva ja osoittaa jälleen sen, että itse musisointi tässä bändissä hoidetaan kiitettävällä tasolla. Tämä seikka tulee selväksi kauttaaltaan EP:tä kuunnellessa. Kokonaisuuden päättävä Rest Assured palaa takaisin kiekon alkupuolen kaltaisiin tunnelmiin.

Paketti on mukavasti kasassa ja bändi on tosissaan liikkeellä, ja siksi siis myös tuotantopuoleen on panostettu. Tämä luonnollisesti myös kuuluu, mutta allekirjoittanutta jotkut ratkaisut vähän ihmetyttävät. Ajoittain laulu hukkuu hieman muun äänimaailman ja instrumenttien alle, mikä on harmillista, sillä Eero Sopasella on toimiva ja myös jokseenkin omaperäinen ääni. Out of Context -paahdannassa vokaalit taas kuulostavat hieman kuin kaivosta kumpuavilta. Ennen kaikkea mielipideasioita ja vain pieniä nyansseja, toki, mutta omalla kohdalla tällaiset seikat verottivat kuuntelukokemusta jonkin verran.

Yleislinja EP:llä on rönsyilevä: kappaleet repeävät suuntaan jos toiseenkin ja yhtye menee nopeastikin tunnelmasta toiseen. MIR todella ui tietyssä mielessä vastavirtaan – on selvää, ettei tällaisella musiikilla suurta kaupallista menestystä saavuteta. Toisaalta oma yleisönsä tälle varmasti löytyy, siitä ei ole epäilystäkään.

MIR sopinee esimerkiksi ihmisille, jotka eivät jaksa totaalista metallimusiikin raskautta, mutta jotka kaipaavat rockilta muutakin kuin kolmen minuutin rypistyksiä ja kädet ilmaan -kertosäkeitä. Tai muuten vain hieman moniulotteisemman, syvällisemmän rockin ystäville. Yhtyeessä tai sen uusimmassa tuotoksessa ei mitään suurempaa vikaa ole, mutta vielä jää kuitenkin kaipaamaan sitä viimeistä silausta... Siihen yhtyeellä myös selkeästi kykyjä on. Nämä kuusi biisiä ovat vähintäänkin kohtuullisen hyvä näyte bändin osaamisesta, mutta veikkaanpa silti, että joitain käyttämättömiä kortteja löytyy hihasta vielä joskus tulevaisuudessa.

Nothing but Sound jättää myös sellaisen tunteen, että tätä voisi hyvinkin diggailla jollain hämyisellä klubilla. Uskonkin että liveolosuhteissa MIR toimii vielä ainakin aavistuksen paremmin.