The New Tigers: The New Tigers

Soliti

Menin aiemmin nimittämään Big Wave Ridersin Soliti-levyfirman lupaavimmaksi tulokkaaksi, vaikka yhtä aikaa sen kanssa kuuntelussa oli The New Tigersin debyytti. Päätös oli hieman hätiköity, mutta sen voi välttävästi perustella. Aalloilla ratsastajien riemukas rock toi heti mieleen indiemarkkinoiden kuumat nimet, ja se pärjäsikin niille oivasti vertailussa. Tiikereiden rock ei sen sijaan saanut tanssimaan eikä toisaalta kömpelöllä vokalisoinnillaan ja rupisella kitaramaalailullaan koskettanutkaan. Ensi kuuntelulla kärsivällisyys taisi loppua jo ennen levyn avaavan World’s Greatest Actorin vangitsevaa outroa.

Hiljalleen alakuloisten kitaroiden kamppailuun alkaa tottua, ja ohut laulukin alkaa kuulostaa ennemmin kirskuvaa saundia tasapainottavalta kuin päälle liimatulta pakkoratkaisulta. Hapuilua löytyy edelleen mutta myös punaista lankaa.

Parhaimmillaan lähes turkulainen bändi on Pocketful Of Sandissa, jossa simppelin melodian jälkeen kitarahurjastelu huipentuu varhaisen Interpolin kaltaiseen paljaaseen kaikusaundiin, minkä jälkeen koko yhtyeen valloilleen päästäminen tuo ensimmäiset kylmät väreet. Lopussa ihastuttaa Clocks Of Destruction, joka on tässä viitekehyksessä jopa riemukas. Sen loppuosan hyminämelodia kutkuttaa vielä pitkään musiikin tauottua.

Albumia voi suositella niille, jotka voivat nähdä romantiikkaa vaikka työmaassa, joka aluksi kolinallaan ja hajuillaan vierastuttaa, mutta lopuksi reteällä tekemisellään ja sahanpurun tuoksullaan pysäyttää ajan ja rauhoittaa. Ei siis mikään koko kansan herkistäjä.

Suomen shoegaze-kentällä on reilusti tilaa. The Jesus and Mary Chainia ja My Bloody Valentinea on täällä ennenkin ihailtu ja lainailtu, mutta harvoin samanlaiseen rosoiseen hartauteen on päästy ilman ahdistuksen tunnetta. Joensuu 1685 oli debyytillään valmiimpi, mutta persoonallisuutta The New Tigersilla on yhtä lailla, toimivia melodioita jopa enemmän. Harmillisesti toteutus laahaa vielä perässä. Kömpelöstä tulee paikoin viehättävän kotikutoista, mutta useimmiten yhteissoitto ja sovitusten dynamiikka kallistuu edelliseen.

Huippuhetket kiipeävät yli neljän pojon, mutta studioon on rynnätty liian aikaisin. Heikommat palat jäävät sekä sävellyksellisesti että sovituksellisesti liian kauas kohokohdista. Odotukset ovat jo tulevassa.